"Ja mitä hän sitten sanoi?"
Kerroin hänelle, mitä asianajaja oli sanonut, ja hän oli kauhuissaan.
"Herra Jumala! Miten järjetöntä! Ja päälliseksi Englannissa!
Mutta ole huoleti! On olemassa toisia maita, missä tätä jäännöstä
barbaarisilta ajoilta ei enää ole olemassa. Sinne voimme mennä.
Tavalla tai toisella on sinulle ero hankittava."
Hetkeni löi. En voinut enää kätkeä häneltä totuutta.
"Mutta Martin", sanoin, "minun on mahdotonta saada avioeroa — aivan mahdotonta."
Ja sitten kerroin hänelle, että olin käynyt puhuttelemassa piispaakin, ja hän oli minulle ilmoittanut, mitä olin ennenkin tietänyt, vaikka kiusauksen hetkinä olin sen unohtanut, että katolinen kirkko ei salli avioeroa minkäänlaisissa olosuhteissa, koska Jumala laati avioliiton eikä kukaan ihminen niinmuodoin voinut sitä purkaa.
Martin kuunteli tarkasti, ja hän oli niin harras joka sanalle, että hän kohosi ylös polvistuvaan asemaan viereeni, joten hänen kasvonsa joutuivat vastatusten minun kasvojeni kanssa.
"Mutta Mary, rakas Maryseni", virkkoi hän, "ethän tarkoita, että tuollaiset vaikuttimet voisivat merkitä mitään meille."
"Minä olen katolilainen — voinko muuta tehdä?" vastasin.
"Mutta ajattelehan — rakkaani, rakas tyttöseni, kuinka kieroa, kuinka nurinkurista se on tällaisessa tapauksessa kuin on sinun? Jumalako avioliittosi laati? Sinun? Jumalako sinut naitti tuolle tunnetulle irstailijalle? Voitko todella uskoa sitä?"