"Sehän on ainoa mahdollisuus, vai mitä?" virkkoi hän. Ja sitten hän koetti minulle todistaa, että rakkaus on kaikki, ja että jos ihmiset rakastavat toisiansa, ei mikään muu ole mitään — ei uskonnolliset juhlamenot, ei yhteiskunnan siveyskäsitteet, ei maailma ja sen panettelu.
Ratkaiseva hetkeni oli viimein tullut, ja vaikka rakkaus ja sääli minua repelivät, oli minun se kohdattava.
"Martin, minä… minä en voi sitä tehdä", sanoin.
Hän silmäili minua hievahtamatta ja kiinteästi, mutta en uskaltanut kohdata hänen katsettansa, sillä tiesin mitä hän kärsi.
"Pitäisitkö sitä vääränä?"
"Pitäisin."
"Syntinä?"
Koetin sanoa: "Niin", mutta vastaukseni sammui kurkkuuni.
Seurasi jälleen hetkinen äänettömyyttä, ja sitten hän virkahti värähtelevällä äänellä, joka melkein ihan masensi minut:
"Siinä tapauksessa ei ole enää mitään sanottavaa… eihän?"