Hän kuunteli äänetönnä, vaikka hänen säännöttömät kasvonpiirteensä kuvastivat hänen sielunsa järkkynyttä tilaa, ja kun olin lopettanut, tuli hänen silmiinsä hurja katse ja hän sanoi:
"Minä olen pettynyt suhteesi, Mary. Ajattelin sinun olevan uljaan ja pelottoman ja että kaikesta muusta huolimatta tarttuisit käteeni, kun näytän sinulle pelastuksen tien kurjuudestasi."
Hänen äänensä kävi jälleen sakeaksi. Tuskin jaksoin kestää sitä.
"Luuletko että halusin tätä sinulle ehdottaa? En. Ei yksikään kunnon mies sitä tekisi. Mutta rakastin sinua niin hellästi, että mielihyvällä tein sen uhrauksen enkä pitänyt sitä minäkään, jos vain voisin pelastaa sinut iljettävän avioliittosi viheliäisyydestä."
Sitten hän puhkesi rajuun nauruun ja sanoi:
"Mutta näyttää siltä kuin ei minua kaivattaisi. Sinä sanot, että rakkauteni on synnillinen ja rikollinen ja että se on vaarallinen sielullesi. Niinpä saan aikaan vain häiriötä täällä, ja mitä pikemmin täältä lähden, sitä parempi jokaiselle."
Hän työnsi luotaan käteni, astui parvekkeen ovelle, ja tuijottaen ulos pimeyteen hän sanoi naurun ja nyyhkytysten välistä:
"Ellan, sinä et ole sopiva paikka minulle. En voi enää kestää näkyäsi. Ennen olit minulle maailman kallein kolkka, koska olit hänen kotinsa, jonka luulin seuraavan minua maailman ääriin, jos tahtoisin, mutta erehdyin. Hän rakastaa minua vähemmän kuin mitätöntä, kurjaa juhlamenoa ja on valmis uhraamaan onneni vaivaisen paperiliuskan takia."
Sydämessäni oli kova kapina. En koskaan ollut häntä rakastanut niin suuresti kuin nyt. Minun täytyi kovasti ponnistella, etten heittäytynyt hänen syliinsä.
"Yhdentekevää!" jatkoi hän. "Olisin yksinkertainen hupsu, jos viipyisin kauemmin siellä missä ei minua kaivata. Minun täytyy palata takaisin työhöni. Ja mitä pikemmin sitä parempi. Luulin että tulisin laskemaan päivät, kunnes jälleen olisi palattava kotiin. Mutta ei! Enkä enää pidä väliä, tapahtuipa minulle mitä hyvänsä. Kaikki on yhdentekevää nyt."