Keskiviikkoaamuna heräsin jonkinlaisessa henkisessä ja ruumiillisessa kuumeessa. Kaikki vastakkaiset mielenliikutukset, jotka voivat naista järkyttää hänen taistelussaan rakkauden ja uskonnon välillä, tuntuivat virtaavan sieluni läpi — ilo, tuska, ylpeys, häpeä, pelko, huumaava ihastus — niin että päätin (ja syystäkin) syyttää päänkivistystä ja pysyä vuoteessani.
Oli Martinin vierailun viimeinen päivä, ja soimasin itseäni puuttuvasta kohteliaisuudesta ja myöskin siitä mielettömyydestä, että sallin yhdessäolomme viimeisten hetkien luisua käsistäni, mutta arvelin etten voisi vaaratta enää kohdata häntä.
Pelkäsin häntä, mutta pelkäsin vielä enemmän itseäni.
Kun palautin mieleeni viimeisen välähdyksen, minkä näin hänen kasvoistaan hänen juostessaan ulos, ja kun tiesin oman sydämeni hartaan halun, niin tunsin että jos viettäisin vielä yhden päivän hänen seurassaan, en voisi vastata seurauksista.
Näiden sekanaisten mielenliikutusten lopputuloksena oli, että päätin koko päivän pysyä huoneessani ja illemmällä kirjelippusessa jättää hänelle hyvästi ja toivottaa hänelle onnellista matkaa. Se oli oleva pitkän ystävyyden kylmä loppu, ja sydämeni miltei jähmettyi sitä ajatellessani, mutta muuta en uskaltanut tehdä.
Mutta kuinka vähän tiesin, mitä minun osalleni oli kirjoitettu kohtalon kirjassa.
Ensin tuli Price muka otsaani hautomaan, ja hän pommitti minua kertomuksilla Martinin levottomuudesta. Kuullessani minun olevan sairaana, hän oli käynyt niin kalpeaksi kuin olisi hänestä laskettu kortteli verta. Sydäntäni kivisti sitä kuulla, mutta ovela Price vain nauroi sanoen:
"Miehet ne ovat todella sellaisia hassunkurisia kappaleita! Tuollainen voimakas nuori mies, joka voisi kaataa vaikka härän ja joka on kyllin rohkea kohtaamaan jalopeuran, joutuu kuoleman hätään syystä, että muuan pieni rouva valittaa päänkivistystä."
Koko aamupuolen hän kulki edestakaisin huoneessani juttujansa lavertelemassa, ja keskipäivän aikaan hän toi minulle kimpun kostutettuja ruusuja sanoen Tommy toverin ne lähettäneen.
"Tiedätkö varmaan, että se oli Tommy toveri?" kysäisin, jolloin se viekas kappale, joka vain odotti milloin saisi kertoa totuuden, vaikka hän oli olevinaan kuin olisin pakottanut hänet siihen, myönsi, että kukat olivat Martinilta ja että hän oli kieltänyt Priceä sitä sanomasta.