Tämä koski minuun syvästi, niinpä sanoin, että jos olisin toisella tavalla menetellyt, niin olisi minua aina kalvamassa muisto rikotuista lupauksistani, sakramentista, jota olin solvaissut, ja uskosta, josta olin luopunut.
"Yhtäkaikki olisimme olleet hyvin onnelliset", sanoi hän, ja silloin kurkkuni kävi niin paksuksi, etten voinut enää mitään virkkaa.
Tuokion kuluttua hän virkkoi:
"Sydämeni pakahtuu, kun täytyy sinut jättää. Mutta otaksun, että sen täytyy tapahtua, vaikka en käsitä mikä tästä lopuksi tulee."
"Kaikki on nyt Jumalan kädessä", sanoin.
"Niin", virkkoi Martin, "Hänestä nyt kaikki riippuu."
Sydäntäni kouristi nähdessäni hänen surun runtelemat kasvonsa, ja ponnistaen ääneni lujaksi sain sanotuksi, ettei hänen pitänyt jättäytyä epätoivon valtaan.
"Sinä olet niin nuori", sanoin. "Sinä tulet varmaan vielä löytämään paljon onnea tulevaisuudessa."
Ja vaikka tiesin että jo pelkkä ajatus, että jokin toinen nainen ottaisi sen rakkauden, jonka minä nyt työnsin luotani, olisi muuttanut maailman autioksi erämaaksi minulle, niin minä sittenkin puhuin jotain rakkauden puhtaimmasta ilosta, joka kerran oli joutuva hänen osalleen.
"Ei taivaan Jumalan nimessä", sanoi Martin. "Minulla ei tule olemaan ketään toista naista. Ellen saa sinua, kannan murhepukua kuin olisit kuollut."