Mieheni ja koko pöytäkunta katsahtivat ylös tämän ikävän kohtauksen sattuessa, ja nähdessäni hänen vääntelevän naamansa merkillisen näköiseksi, arvasin hänen otaksuvan, että isäni (jota hän aina pelkäsi) oli neuvonut minua pitämään puoliani. Mutta Alma, jolla oli tarkempi vaisto, ajatteli nähtävästi Martinia, ja hän alkoi melkein heti paikalla jutella hänestä.
"Vai on hyvä ystäväsi juuri lähtenyt, kultaseni. Palvelijat ovat aivan hupsuina häneen. Meidän ei onnistunut tavata häntä nytkään. Paha onni! Toivoakseni pyytelit anteeksi puolestamme ja ilmoitit kuinka pahoillamme olimme lähdöstämme — ilmoitithan?"
Paholainen varmaankin riivasi minua, sillä minä vastasin:
"Enkä ilmoittanut, Alma."
"Miks'et, kultaseni?"
"Koska täällä saaressamme on sellainen puheenparsi, että vain aasi syö kushagia" [muuan autioilla paikoilla kasvava kitkerä ruoho].
Alma rupesi nauramaan muiden kanssa tälle jotenkin hillittömälle vastaukselleni ja johti sitten puheen äskeisen purjehdusretken tapahtumiin.
Sain kuulla että hän, vallattuaan ensin piispan suosion iltamassaan, oli menestyksestään niin rohkaistunut, että päätti vallata koko saaremme "ylimystön" kutsumalla heidät tansseihin huvialukselle sen ollessa ankkurissa Holmtownissa, ja suurta riemastusta saivat aikaan hänen naurettavat kuvauksensa hienostomme kömpelöistä ponnistuksista miellyttää miestäni ja hänen vieraitaan.
"Voi sentään, Jimmy", huudahti herra Vivian kimeällä naisäänellään, "muistatko sitä vanhaa neitoa harsohameessa, joka — j.n.e…"
"Mutta muistatko" huudahti herra Eastcliff, "sitä kylävoutia pullonpäänenineen, joka — j.n.e…"