"Ei se tee mitään! Ei saa säikähtyä vesitilkkaa, kun on tutkimusretkellä."
Kurkkuani kouristi taas enkä voinut puhua, mutta odottamatta vastaustani hän kääri köyden toisen pään oikean käsivarteni ympärille ja käski minun olemaan alallani ja pitelemään venettä sillä välin kun hän kiipeäisi vuorelle ja ottaisi sen omakseen kuninkaan nimessä.
"Vaikka henki menisi, niin se on aina tehtävä kun ollaan naparetkellä", ja säkki hartioillaan, harjanvarsi kädessään ja pieni lippu hatun reiästä pilkistäen, hän kapusi ylös jyrkännettä ja katosi sen harjan taa.
Kun olin aivan yksinäni — koira seurasi Martinia kiihtyi levottomuuteni kymmenkertaiseksi, ja lopulta pelkäsin, että nouseva vuoksi alkaisi huuhtoa sitä kielekettä, jolla seisoin venettä vartioimassa, ja rupesin hädissäni kapuamaan kalliota ylös. Mutta tuskin olin liikahtanut kolmea askelta kun jalkani luikahti ja minä hädissäni kaappasin vaistomaisesti kiinni meriruohosta, jolloin veneen paksu köysi solui käsivarreltani ja liukui samassa silmänräpäyksessä kalliolta alas ja loiskahti veteen.
Nähdessäni mitä olin tehnyt parkaisin, ja hetken kuluttua ilmestyi Martinin pää kalliokielekkeelle yläpuolelle minua. Mutta oli jo myöhäistä ryhtyä mihinkään, sillä vene oli jo ajelehtinut kymmenen metriä rannasta, ja juuri kun hätääntyneenä odotin hänen harminpurkauksiaan siitä, että olin hävittänyt ainoan mahdollisuutemme päästä takaisin mantereelle, hän huudahti:
"Älä ole milläsikään! Ei sille mitään mahda, että yksi tai kaksi venettä joutuu hukkaan tällaisella naparetkellä."
Minä olin häpeästä sanattomana, mutta haalittuaan minut kallion huipulle harjanvartensa avulla, Martin samosi eteenpäin, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut viitaten ylpeänä ruosteiseen, kolmionmuotoiseen telineeseen, jonka sisään oli ripustettu kello ja jonka harjalla liehui hänen lippunsa.
"Mutta voi kauheata, mikäs meillä nyt on edessä?" uikutin minä.
"Älä sinä sitä sure", sanoi hän, "me vain annamme merkin seuraavalle asemalle — niitä sanotaan asemiksi, näetkös, kun ollaan naparetkellä."
Tämä tiesi, että hän aikoi soittaa kelloa merkiksi maalla oleville, että oli tultava apuun. Mutta kello oli iso ja tarkoitettu joutumaan liikkeeseen vain myrskyisinä öinä raivoisan meren sysäyksistä, ja kun Martin oli saanut köydenpätkän sidotuksi sen kieleen, sai hän siitä lähtemään vain heikon äänen.