Seitsemäskymmeneskolmas luku.
Seuraava, joka lähti, oli mieheni.
Hän syytti parlamenttitoimia. Hän aikoi viipyä poissa kolme tahi neljä viikkoa, mutta sillävälin olisi Alma seuranani, enkä minä sitä paitsi ollut niitä ihmisiä, jotka ikävöivät.
Koska en ollut koskaan ennen kuullut hänen puhuvan päärin velvollisuuksistaan, kyselin oliko tämä ainoa syy, joka kutsui hänet Lontooseen.
"Ehkäpä ei ainoa", vastasi hän, ja sitten hän pahasti murtaen suutansa ja muuttuneella äänellä lisäsi:
"Minä olen saanut tarpeeksi tästä Jumalan hylkäämästä paikasta, ja sitten… totta puhuen, oma käytöksesi alkaa minua tympäistä."
Mieheni lähdettyä yrmeä esiintymiseni lannistui. Jäätyäni yksin Alman kanssa tulin heikoksi ja päättämättömäksi kuten ennenkin ja minä rupesin pohtimaan Pricen varoitusta.
Hän oli tuntenut vahingoniloista mielihyvää nähdessään minun yritykseni puolustaa emännän asemaani mieheni talossa, mutta nyt hän alinomaa päivitteli mielettömyyttäni, kun olin sallinut Alman jäädä.
"Hän pettää teitä, armollinen rouva", saneli Price. "Hänkö muka laivaa odottaisi! Kaikkea muuta! Jos armollinen rouva taas lupaa olla suuttumatta ja ajamatta minua ovelle kimpsuineni kampsuineni, niin sanon mitä hän odottaa."
"Mitä?"