"Hän odottaa… hän arvelee… hän kuvittelee… no niin, pulmakseni suuni puhtaaksi, armollinen rouva, se ilkeäsisuinen kappale otaksuu jotain tapahtuvan teidän armollenne, ja hän odottaa nyt sitä tapausta kertoakseen hänen armolleen."
Minä rupesin voimaan pahoin. Hämärä, epämääräinen, levoton aavistus tulevista kärsimyksistä valtasi useasti mieleni.
Koetin haihduttaa sitä. Ponnistelin kovasti tukahuttaakseni sen ilkeänä, jännityksessä olleiden hermojeni tuottamana painajaisena, ja ajaksi siinä onnistuinkin. Olin sanonut Martinille, ettei mitään ollut tapahtuva hänen poissaollessaan, ja pakotin itseni uskomaan ettei mitään saattaisi tapahtua.
Kului viikkoja; ilma muuttui; syksyn kultainen autere vaihtui koleaan harmaaseen; taivas synkkeni kolkoista pilvistä; taajat sateet pehmittivät maan liejuiseksi, puut paljastivat alastomat mustat oksansa, mereltä tulevat kaameat tuulet ajelivat kuihtuneita lehtiä teillä, illat kävivät pitkiksi ja aamut kolkoiksi, mutta yhä viipyi Alma äitinsä kanssa Raa-linnassa.
Minä aloin peljätä häntä. Tuo sama puolittain hypnoottinen lumousvoima, johon hän lapsena ollessani oli minut kiehtonut, alkoi taas jossain määrin saada minut valtaansa, mutta nyt sen vaikutus tuntui pahalta, melkeinpä pirulliselta.
Tunsin, että hän vartioi minua yötä päivää. Toisinaan, kun hän arveli minun huomioni olevan muualla, äkkäsin hänen sysimustain silmäinsä pitkäin, tummain silmäripsien alta tähystelevän minua uteliaasti ja tutkivasti.
Hän jutteli kanssani yhtä rakastettavasti ja sulavan lempeästi kuin ennenkin, mutta minä kartoin hänen läheisyyttänsä ja vavahdin hänen kosketustansa.
Monesti muistuivat mieleeni Martinin häikäilemättömät sanat: "Vihaan sitä naista, tekisipä mieleni tallata häntä jalallani."
Tuntui kammottavalta ajatella, että olin yksin tässä suuressa rappeutuneessa talossa naisen kanssa, joka odotti ja piti varalla milloin saisi minut ansaan, päästäkseen minun kengissäni liikkumaan, ja tästä tunteesta terveyteni ja mieleni alkoivat kärsiä.
Joskus sain pyörtymys- ja väsymyskohtauksia, joiden syytä en käsittänyt. Silmäillessäni peiliin aamulla, näin että nenäni oli tulemassa teräväksi, poskeni laihoiksi ja kasvoni kalpeiksi, jopa harmaiksi.