"Jumala!" sain sanoneeksi, ja sitten hän sanomattomaksi huojennuksekseni rupesi puhumaan muista asioista.
Olin kovasti kauhuissani, että hän alkaisi jutella Martinista. Yksin taivas, joka näkee naissydämen syvyyksiin hänen koettelemuksensa raskaimpina hetkinä, tietää mistä tämä pelko johtui, mutta varma olen, että jos hän olisi maininnut Martinin nimeä tällä hetkellä, niin olisin parahtanut.
Poislähtiessään hän vielä uudisti varoituksensa.
"Pidättehän mielessä mitä sanoin reippaasta ja iloisesta mielestä?"
"Koetan parastani."
"Ja että oleskelette tyytyväisten ja miellyttäväin ihmisten parissa?"
"Nii-in."
Tuskin oli hän lähtenyt huoneesta kun Alma pyyhkäisi sisään suu täynnä mitä lämpimimpiä ja vilpillisimpiä onnentoivotuksia.
"Kas niin!" huudahti hän kielensä kaikella kitkerällä hunajalla. "Enkö ollut oikeassa lähettäessäni tohtoria noutamaan? Onpa tämä uutinen! Sinä onnen lempilapsi! Mutta minä en saa sinua pidättää, kulta. Sinä tietysti hehkut innosta kirjoittaa miehellesi ja kertoa hänelle kaikki."
Alman äitikin tuli kiireisesti minua katsomaan. Tuo tyytyväinen, vanha sielu hajuvesistä tuoksuvana ja timanteista kimaltelevana alkoi onnitella itseään tarkkanäköisyydestään.