Tähän minä varmaankin sopersin jotain vastaukseksi, sillä Bridget täti myönsi, että saattoi se olla uhrauskin, vaikka taas toiselta puolen ei hänestä tuntunut ikävältä jättää Hoviakaan.
"Olen ollut siellä kaksikymmentä vuotta, ja nyt minun pitää olla oman
tytärpuoleni palvelija. Taivas tietää jaksanko sitä kauemmin kestää.
On kerrassaan iljettävää nähdä miten Nessy käyttäytyy isäsi kanssa.
Luulenpa totta tosiaan, että hän pyrkii naimisiin sille miehelle."
Välttääkseni kiusallista puheenainetta kyselin isäni terveydentilaa.
"Yhä kehnommaksi hän käy, mutta Conradin uutiset vaikuttivat mieheen kuin mikäkin ilojuoma. Hän tahtoi tulla tänne minun matkassani tänään, mutta tohtori ei tahtonut kuulla sitä. Mutta kyllä hän sieltä pian tänne kömpii, ja tällä välin hän juttelee lakkaamatta suuresta juhlasta, jonka hän panee toimeen."
"Juhlasta?"
"Jota tullaan viettämään tämän odotetun tapauksen kunniaksi, vaikkei ole tarkoitus sitä kotipiiriä kauemmaksi levittää. Onhan vain juhla muka ensimäisen kotiintulonne kunniaksi — niin on ajateltu selittää se vieraille."
Minulta pääsi heikko tuskan huudahdus, ja Bridget täti virkkoi:
"Niin kyllä, ymmärrän mitä aiot sanoa — miksei hän voi odottaa? Sanon sinulle syyn siihen, jos lupaat olla siitä kenellekään mitään virkkamatta. Isäsi on sairas mies, kultaseni. Sanokoon mitä haluaa, kun Conrad puhuu syövästä, kyllä hän tietää, että Kuoleman käsi lepää hänen yllään. Ja koska hän pelkää sen iskevän ennenkuin aikasi on tullut, niin hän aikoo asettua ajan eteen ja nähdä elämänsä toivon tällä tavalla toteutuvan — ja tiedät kyllä mikä se on."
Se oli hirvittävää. Asemani isääni nähden oli nyt niin traagillinen, että (syntistä kyllä) minä rukoilin sydämeni pohjasta ettei minun enää tarvitsisi nähdä hänen kasvojaan.
Minun oli pakko se tehdä. Kolme päivää Bridget tädin käynnin jälkeen tuli isäni minua tervehtimään. Oli ihana päivä, ja minä astuskelin ruohonurmella, kun hänen suuri autovaununsa vieri jyskien ajotietä ylös.