Hänen kasvonsa vääntyivät pelottavan näköisiksi ja hän sanoi:
"Vai tälläkö tavalla sinä aiot asiasta suoriutua? Huolimatta äskeisestä myönnytyksestäsi, toivot nyt voivasi tämän avulla" (pidellen kirjettä edessäni) "uskotella, että koko juttu on vain panettelua ja että Alma on sen alkuunpanija. Sinä aiot pitää puoliasi ja salata tilasi turvautumalla naidun naisen asemaan."
Tämä häpeällinen syytös hämmästytti minua niin suuresti, etten voinut väittää sitä valheeksi, ja mieheni jatkoi edelleen:
"Mutta minulle on yhdentekevää, kuka tämän kirjeen syytökset on laatinut. Tahdon vain tietää yhden asian — onko se totta?"
Päätäni huimasi, silmäni himmenivät, kämmeneni olivat kosteat, ja minusta tuntui kuin olisin heittäytynyt päistikkaa äkkijyrkännettä alas, mutta minä vastasin:
"Se on aivan totta."
Luullakseni tämä oli viimeistä, jota hän odotti kuulevansa. Kotvan kuluttua hän sanoi:
"Siis olet rikkonut vihkivalasi — niinkö?"
"Niin olen, jos sen sillä tavalla käsität?"
"Sillä tavalla käsität? Sillä tavalla käsität? Hyvä Jumala, miten sinä sitten sen käsität?"