Toistin ettei ollut.
"Sitten kai menette johonkin hotelliin, vai mitä?"
Vastasin, että minun oli mentävä jonnekin, missä ei olisi niin kallista.
"Siinä tapauksessa", virkkoi hän, "tiedän paikan, joka sopii teille erinomaisen hyvin."
Se oli rauhallinen täysihoitola Bloomsburyssa — mukava talo, kohtuulliset hinnat ja ennen kaikkea täysin arvossa pidettävä. Totta puhuen se olikin hänen oman sisarensa täysihoitola, ja jos minua halutti, niin hän ottaisi minut hevoseensa ja jättäisi minut sisarensa ovelle. Tahdoinko?
Kun nyt silmäilen taakseni tähän hetkeen, en voi olla kummeksimatta, etten sen enempää pelännyt tulevani keksityksi. Mutta viimeisen tunnin aikana, istuessani omissa ajatuksissani, olin tuntenut itseni niin heikoksi ja avuttomaksi, että kun seuralaiseni tarjosi minulle suojaa tässä suuressa, meluavassa, eksyttävässä kaupungissa, missä olin ajatellut piiloutua, mutta missä nyt pelkäsin eksyväni, niin suostuin tyytyväisenä, joskaan en ihastuneena.
Puoli tuntia myöhemmin ajurimme pysähtyi Russell Squaren kohdalla olevalle kadulle jotenkin kolkonnäköisen talon eteen. Oven avasi nuori seitsemäntoista korvissa oleva miespalvelija, jolla oli yllä rasvainen, musta puku ja tahrainen paidanrintamus.
Seuralaiseni tupsahti halliin, minä seurasin häntä, ja melkein samassa näyttäytyi vasemmalla olevan huoneen ovessa nainen, pyyhe kädessään. Hän oli vielä pitempi ja kenties karkeatekoisempikin kuin minun tuttavani; mutta hänellä oli aivan samat kasvonpiirteet ja ihonväri.
"Sofia."
"Jane."