"Herrat?"
"Niin juuri", naurahti hän.
Kun Liverpoolin vaunut olivat yhdistetyt Skotlannin junaan, vieri se asemalle, missä joukko polvihousuihin ja verkalakkiin vaatetettuja herrasmiehiä astuskeli asemasillalla.
Toverini näytti tuntevan heidät kaikki ja mainitsi heidän nimensä, tavallisesti heidän ristimänimensä, usein nimien lyhennyksetkin.
Äkkiä minä pahasti säikähdin. Pitkä mies, jonka vartalo oli minulle tuttu, kulki vaunumme sivu, ja minä ennätin hädin tuskin piiloutua ikkunauutimen taa, etten joutuisi huomatuksi.
"Halloo!" huudahti toverini. "Tuossa kulkee Teddy Eastcliff. Hän meni naimisiin venäläisen tanssijattaren Camillan kanssa. Minun puodissanihan he ensimäisen kerran tapasivat toisensa, saatan kertoa teille."
Minä kävin vuorottain kylmäksi ja kuumaksi, mutta tiheä harso varmaankin esti matkatoveriani näkemästä hämmennystäni, sillä Crewestä lähdettyämme hän kävi vieläkin tuttavallisemmaksi ja jutteli kauan aikaa ylhäisistä ostajistaan, kunnes sain jonkinlaisen käsityksen hienostuneesta boheemi-elämästä.
Tuontuostakin esiintyi mieheni ystäviä hänen ostajainsa joukossa, ja odottaen vavistuksella, että miehenikin tulisi keskustelunaiheeksi, syytin päänkivistystä saadakseni ummistaa silmäni ja olla ääneti.
Toverini sitävastoin nukkui sikeästi ja jotenkin äänekkäästi Rugbystä Willesdeniin, missä hän heräsi hätkähtäen, kun matkalippuja ruvettiin keräämään, puuteroi ensin kasvonsa pienen käsipeilin edessä ja käänsi sitten uudelleen harrastuksensa minun asioihini.
"Sanoitteko, kultaseni, ettei teillä ole yhtään tuttavia Lontoossa?"