"Ei."
"Eikö yhtään?"
"Ei yhtään."
"Mutta ettekö luule, että teille tulee ikävä olla aivan yksin
Lontoossa."
"Kenties hiukan."
Tyytyväisenä siihen, että oli saanut tietää kaikki minun asiani, matkatoverini rupesi juttelemaan itsestään.
Hän oli tunnettu muotikauppias ja hänellä oli puoti West Endissä Lontoossa. Tavantakaa hän käväisi itse maaseudulla hankkimassa tilauksia suuremmilta puotienomistajilta, mutta huvikauden aikana hänestä oli edullisempaa jäädä kaupunkiin, missä hänellä oli paljon ostajia, jotka kykenivät maksamaan korkeita hintoja.
Näihin aikoihin saavuimme Creween, ja koska junamme pysähtyi ennen asemalle tuloa, pisti matkatoverini päänsä ulos ikkunasta kysellen syytä siihen. Hänelle kerrottiin että pohjois-Skotlannista tullut yöjuna oli edessämme ja että meidän junamme oli yhdistettävä siihen ennenkuin lähtisimme eteenpäin.
Tästäpä hän joutui aivan haltioihinsa.
"Kyllä arvaan mitä se on", virkkoi hän. "Metsästysaika on lopussa ja ylimysmaailma palaa Lontooseen ylängöiltä. Minä tunnen aika monta heistä. He ovat parhaita ostajiani — ainakin herrat."