"Luulen tämän nyt ensi aluksi kelpaavan", virkkoi emäntäni, ja vaikka mieleni oli painuksissa, ei ollut muuta neuvoa kuin suostua.
"Maksuehtoni, ateriat ja kaikki muu siihen luettuna, on punta viikossa," ja tähänkin suostuin, vaikka kyyneleet tuppautuivat silmiini, jolloin emäntäni jätti minut sanoen, että väliateriaa juuri syötiin ja että tulisin alas niin pian kuin olisin valmis.
Puhelias sisäkkö, jolla oli ystävälliset pienet kasvot, toi minulle leveässä sinisessä kannussa kuumaa vettä, ja pestyäni ja kammattuani menin alakerrassa olevaan ruokasaliin.
Ruokasali oli iso huone, yhtä paljon siistimisen ja puhdistuksen tarpeessa kuin muutkin huoneet. Keskellä oli iso pöytä, jonka ääressä noin kaksikymmentä henkeä istui syömässä, emäntä pöydän päässä upeillen.
Jo ensi silmäyksellä näin, että tämä seura, johon kuului enimmäkseen vanhanpuoleisia ihmisiä kumpaakin sukupuolta, oli vaatetettu jos jonkinlaisiin kuluneihin, vanhanaikaisiin ja merkillisennäköisiin vaatteisiin.
Kun astuin sisään, kohottivat he kasvonsa lautaseltaan ja katselivat minua, ja olin niin ymmällä, että jäin seisomaan oven luo, kunnes emäntä virkkoi:
"Tulkaa tänne istumaan", ja kun olin käynyt istumaan hänen vieressään olevalle tuolille, joka oli nähtävästi varattu minulle, kuiskasi hän:
"Luullakseni ei sisareni maininnut nimeänne, kultaseni. Mikä se on?"
Minulla ei ollut aikaa tuumia.
"O'Neill", kuiskasin takaisin, ja silloin emäntäni kohotti äänensä ja kääntyen pöytäseuran puoleen kuin olisivat olleet hänen perheensä jäseniä, sanoi: "Rouva O'Neill, ystäväni."