Pitkällinen kokemus oli opettanut äidilleni, että tämä tiesi isä Danin omaa, huolestunutta mielialaa, ja näin hänen alahuulensa vavahtavan hänen sanoessaan:
"Eikö olisi parasta, että Mary juoksisi puutarhaan?"
"Ei, ei! ei suinkaan!" sanoi isä Dan. "Marystä minä juuri tulin puhumaan, ja pikku kultasemme saattaa aivan hyvin jäädä tänne."
Silloin äitini viittasi minua luokseen, ja minä asetuin hänen viereensä seisomaan. Hän laski vapisevan käsivartensa minun vyötäisilleni, isä Danin käydessä istumaan hänen viereensä ja toimittaessa asiansa pientä ketjuissa riippuvaa hopearistiä sormeillen.
Minut oli päätetty lähettää luostariin kasvatettavaksi. Paljon oli tästä asiasta keskusteltu ja huolehdittu, ja nyt oli viimein sovittu, että lähtisin Roomaan Pyhän Sydämen luostariin. Hän itse lähtisi minua sinne viemään ja turvallisesti määräpaikkaani toimittamaan. Ja he (isäni ja Bridget täti nimittäin) olivat hänelle luvanneet juhlallisesti luvanneet — että kun lupa-aika on käsissä, hän saa lähteä noutamaan minut kotiin. Eipä niinmuodoin ollut mitään pelättävää, ei mitään surtavaa, ei mitään…
Äitini kuunteli niin kauan kuin taisi, sitten hän — kauniit kalvakat kasvot tuskasta vääntyneinä — katkaisi isä Danin vakuuttelut kapinallisella huudahduksella:
"Mutta hän on niin nuori! Vain pikku tyttö! Vasta seitsemän vuoden vanha! Kuinka voi tulla kysymykseenkään lähettää sellainen pienokainen pois kotoa?"
Isä Dan koetti häntä rauhoittaa. Totta kyllä, että olin hyvin nuori, mutta olihan luostarin arvoisa äiti niin erinomainen ihminen. Hän on minua rakastava ja hoitava kuten omaa tytärtänsä. Ja sitten nuo hyvät nunnat, Jumala siunatkoon heidän pyhiä sielujansa…
"Mutta Mary on minun kaikkeni", huudahti äitini, "ja jos he vievät hänet minulta, niin murtuu sydämeni. Ja vielä tällaisena aikana! Kuinka julmia he ovat! Kyllä he aivan hyvin tietävät, mitä tohtori sanoo. Eivätkö he voi odottaa hiukan kauemmin?"
Näin isä Danin taistelevan itsensä kanssa, sillä hänen silmänsä vettyivät hänen sanoessaan: