Kaksi päivää Akaroasta U. S. lähdettyämme, joka oli viimeistä, minkä maailmasta näimme ennenkuin ohjasimme tuntemattomia kohtaloita kohti, yllätti meidät myrskysää, joka meitä kiusasi kahden vuorokauden ajan.
Mutta hyvällä nopeudella kulkien me etenimme etelään 179:nnen itäisen pituusasteen kohdalla 38:nnelle leveysasteelle, kun (tullessamme Amiraalin vuorten näkyviin, joka on ensimäinen kajastus Etelänapamaasta) meidät saavutti lounaasta tuleva vihuri, joka haitallisen kansilastimme takia vaikeutti laivan ohjausta.
Siitä huolimatta Scotia raivasi itselleen uljaasti tietä vuorenkorkuisten aaltojen halki, vaikka se toisinaan kallistelihe viisikymmentä astetta kohtisuorasta asemastaan sivulle.
Iltaa vasten laiva alkoi ottaa vettä sisäänsä, hyrsky löi kappaleiksi osan ylihangan varustuksia, hävitti yläkannen, pyyhkäsi pois soutuvenheen ja kaksi pelastusvenettämme ja sieppasi mukanaan muitakin suuria kappaleita aluksestamme suojanpuolelle ajelehtimaan.
Lopulta pumput tukkeutuivat ja vesi alkoi virrata konehuoneeseen. Niinpä me enempää vahinkoa välttääksemme sammutimme tulen kattiloista ja rupesimme sitten joka mies ammentamaan ulos vettä sangoilla.
Kelpasipa katsella sitä näkyä, kun joka kynsi ponnisteli otsansa hiessä tässä hommassa (tieteellinen osasto siihen luettuna), ja reippaalla mielellä sitä oltiin — vaikka kaikki olivat likomärjät, toiset kainaloita myöten vedessä — jotta kun minä huusin: "Oletteko allapäin, toverit?" niin kuului viidestäkymmenestä kurkusta raikas huuto:
"Emme."
Kovalle otti keskiyöhön asti, mutta me pidimme puoliamme, ja ennenkuin kömmimme makuulavalle oli taistelumme merta vastaan päättynyt ja me olimme voittaneet.
Seuraava aamu koitti kirkkaana ja ihanana. Ilma oli Antarktiksen raitis, kuultava ilma, joka naparetkeilijälle tuntuu samalta kuin taistelunhaju sotahevoselle; myrskystä ei enää ollut muita jälkiä kuin joitakin valkeita jäävuoria, jotka olivat kiskoutuneet lounaassa olevilta saarilta.
Aamiaisella oli joka mies loistavalla tuulella, ja kun tovereista joku pani alulle "Kullat ja Vaimot" niin kaikki yhtyivät kuoroon (oli ääntä tai ei) ja se oli minunkin tehtävä.