Tässä mielentilassa olin (istuen yhä tuolillani takan ääressä tuijottamassa sammuvaan hiilokseen), kun kuulin keveitä askeleita käytävästä. Seuraavassa silmänräpäyksessä avattiin oveni hiljaa ja joku astui huoneeseen.
Se oli Mildred, ja hän polvistui viereeni sanoen matalalla äänellä:
"Sinä olet suuressa tuskassa, Mary — kerro minulle." Yritin avata hänelle sydämeni kuten äidilleni, mutta en voinut, eikä se ollut tarpeellistakaan. Näin omain ajatusteni kuvastuvan hänen silmissään.
"Hän se on, eikö ole?" kuiskasi hän, ja minä vain nyökähytin päätäni.
"Arvasin sen jo heti alussa", sanoi hän. "Ja nyt sinä ajattelet… mitä on tulossa?"
Nytkin oli ainoa vastaukseni päännyökähdys, mutta Mildred sulki minut syliinsä ja sanoi:
"Älä masennu, rakkaani, Siunattu Neitsyemme lähetti minut pitämään sinusta huolta. Ja sen teen — sen teen."
MARTIN CONRADIN MEMORANDUM.
Sattuma on varmaankin kirottu vehkeilijä ihmisonnea vastaan, sillä muuten ei armaani olisi sallittu kärsiä niin paljon siitä huhusta, että laivani oli joutunut häviöön.
Mitä todella tapahtui on pian kerrottu.