Pahin seuraus West Endin matkoistani oli, että iltakäyntini Ilfordiin harvenivat ja että yhä kasvavat menoni estivät minua päivällä katkaisemasta työni mennäkseni sinne.
Siitä johtui, että pienokaistani hoidettiin yhä huolimattomammin, enkä voinut ummistaa silmiäni sille tosiasialle, että hän kävi kalpeammaksi ja laihemmaksi.
Lopulta hänelle tuli yskä, joka pahasti minua huolestutti. Rouva Oliver piti asiaa vähäpätöisenä ja neuvoi ostamaan muutamilla penneillä tuskaa lieventäviä rohtoja, jotka haihduttaisivat sen. Niinpä kiirehdin apteekkiin, missä minulle suositettiin omatekoista siirappia, jonka sanottiin olevan lapselle vaaratonta ja yleensä tehokasta.
Siirappi näytti parantavan yskän, mutta haittaavan ruuansulatusta, sillä lapsen etusessa näin hyytyneen maidon jätteitä, ja minulta ei jäänyt huomaamatta, että hän heikkeni heikkenemistään.
Tämä säikähytti minua pahasti ja koska en tietänyt paljon mitään lasten taudeista, niin olin vakuutettu hänen olevan raittiin ilman puutteessa, joten hartaasti pyysin rouva Oliveria viemään hänet kävelylle joka päivä.
Epäilen, ettei hän koskaan sitä tehnyt, sillä niin usein kuin sanoin:
"Onko lapsi ollut ulkona tänään, rouva Oliver?" puolustelihe hän jollain tekosyyllä ja rupesi heti puhumaan toisista asioista.
Viimein, kykenemättä sen kauempaa kestämään tätä levottomuutta, puhkesin katkeriin syytöksiin vaimoa kohtaan, ja silloin hän purskahti itkuun ja puhui asiat suoraan. Hän oli velassa vuokrasta, isäntä uhkasi, eikä hän uskaltanut hetkeksikään poistua huoneesta pelosta, että hän sulkisi oven heiltä.
"Voin sen teille suoraan sanoa, rouva, kaikki on Tedin syytä. Hän on lakkopalkalla, mutta tuhlaa kaiken rahansa 'Auringossa'. Hän ei ole koskaan pitänyt minusta huolta — ei koskaan koko avioliittomme aikana. Minä voisin tehdä työtä ja pitää talon kunnossa ilman häntä, mutta hän ei jätä minua rauhaan, sillä hän tietää, että minä rakastan häntä. Niin, niin, kyllä minä sitä raukkaa rakastankin", jatkoi hän puhjeten rajuihin nyyhkytyksiin, "ja jos hän tulisi kotiin ja tappaisi minut, niin suutelisin häntä viimeisellä henkäykselläni."
Olin syvästi liikutettu. Ensimäisen kerran tunsin myötätuntoa tätä vaimo-raukkaa kohtaan, jonka oli pakko rakastaa miestään, vaikka tiesi hänet niin kelvottomaksi, ja ajattelin (kauhulla muistellen omaa avioliittoani) niitä monia miljoonia naisia maailmassa, jotka elivät surkeammissa oloissa kuin minä.