Tämän jälkeen hän ei enää tahtonut kuulla estelyjäni. Minun oli jääminen huomisaamuun. Saisin nukkua hänen omassa vuoteessaan viereisessä huoneessa ja hän saattaisi nukkua aluspatjalla lattialla Giovannin vieressä. Se ei olisi mikään uhraus. Yö uhkasi tulla levottomaksi Giovannille ja hänen oli joka tapauksessa oltava pystyssä ja liikkeellä kaiken aikaa.
Puoli tuntia myöhemmin makasin pienessä huoneessa, jonka erotti poloisen keuhkotautisen huoneesta ohut paperoitu laudoitus, ja Angela, joka oli tuonut minulle kupillisen kuumaa maitoa, virkkoi kuiskaamalla:
"Hän on hyvin huono. Tohtori sanoo, ettei hän voi kestää viikkoa kauempaa. Sisar Veronica (muistathan entisen Mildred Bankesin) koetti hankkia hänelle sijaa eräässä kodissa kuolevia varten. Kaikki olikin jo valmiiksi järjestetty, mutta viime hetkellä Giovanni ei tahtonut lähteä. Hän sanoi heille, että jos aikoivat erottaa hänet Agnesista, niin tuokoot samassa ruumisarkun, sillä kyllä hän ruumis olisi ennenkuin he hänet ovelle saisivat."
Hänen poistuttuaan makasin hyvän aikaa valveilla kuunnellen ääniä seinän toiselta puolelta.
Giovanni heräsi pelottavaan yskäkohtaukseen ja pitkällisten sairaiden riitaisalla, vaikeroivalla, äreällä, joskus vihaisellakin äänellä hän ensin toruskeli Angelaa ja sitten itki hänen tähtensä, sanoen olevansa raskas kuorma hänelle, Angelan kulkiessa huoneessa paljain jaloin viihdytellen ja hyväillen häntä ja houkutellen häntä ottamaan maitoa ja lääkkeitä.
Kaiken tämän lisäksi kuului alhaalta aika ajoin yhä enemmän päihtyväin laulajain meluava rallatus, joka kuulosti korviini kuin ivallinen sielumessu kuolevalle miehelle ennen hänen kuolemaansa:
"Oh bella Napoli, Oh suol beato
Onde sorridere volle il creato."
Ajatukseni harhailivat takaisin niihin kristittyihin laitoksiin, jotka olivat sulkeneet ovensa minulta, ja sitten ajattelin tätä "katutyttöä", joka oli luovuttanut minulle oman vuoteensa maaten nyt itse lattialla.
Omaksi peljästyksekseni en voinut olla ihailematta Angelaa jonkinlaisena suojelevana enkelinä, joka on uskollinen kuolemaan asti, ja muistan, että uneen vaipuessani vakuuttelin itselleni, että me kaikki tarvitsemme Jumalan armahtavaisuutta, Jumalan pitkämielisyyttä, ja että Jumala oli antava hänelle anteeksi, koska hän oli paljon rakastanut.
Uneksin, että Angela kuoli ja että hänen saapuessaan taivaan portille kaikki Jumalan pyhät tulivat häntä kohtaamaan ja kun he olivat vaatettaneet hänet valkeisiin vaatteisiin, niin yksi heistä — siunattu Maria Magdalena se oli — tarttui hänen käteensä sanoen: