"Se on siis totta?… Hyvä, te käsitätte, että tästä päivästä alkaen lakkaatte minun palkassani olemasta."
Silmäni olivat maahan luodut kaiken aikaa, mutta yhtäkaikki olin tietoinen siitä, että vielä joku muukin oli tullut huoneeseen. Se oli Miriam ja hän yritti rukoilla puolestani.
"Isä…" alkoi hän, mutta tulistuneena hänen puoleensa kääntyen juutalainen huusi kiihkeästi:
"Mene tiehesi! Totinen Israelin tytär tietää arvonsa eikä puhu sellaisen vaimon puolesta."
Kuulin tytön hiljakseen astuvan portaita alas, ja silloin juutalainen astuen minun eteeni ja puhuen entistä äänekkäämmin, sanoi:
"Vaimo, lähde talostani heti paikalla, ennenkuin saastutat lapseni omantunnon."
Huomasin jälleen, että joku oli tullut huoneeseen. Se oli rouva
Abramovitsch ja hänkin pyyteli puolestani.
"Israel! Ole rauhallinen. Älä anna vääryyden ja vihan vallata itseäsi. Ja vieläpä sabbatti-aamuna!"
"Hannah", virkkoi juutalainen, "sinä puhut suullasi, et sydämelläsi. Kristitty ei kiellä ilmoittaneensa sinulle väärää nimeä ja olevansa äpärälapsen haureellinen äiti. Jos hän olisi juutalaisnainen, niin hän kutsuttaisiin Beth Dinin eteen ja entisinä hyvinä aikoina hänet olisi kivitetty Mooseksen lain mukaan. Pitääkö hänen häväistä hyvän juutalaisen talo syystä, että hän on kristitty? Ei! Herran käsi olisi silloin minua vastaan."
"Mutta hän on koditon ja hän on ollut sinulle uskollinen palvelija,
Israel. Suo hänelle aikaa hakea itselleen toinen turvapaikka."