Väliaterian jälkeen, kun hoitajatar taas oli lapsen luona, läksin yksin kävelylle. Olin ihmeellisen terve ja mieleni oli keveä, minun oli kaksi tuntia odotettava Martinia, jonka yhä täytyi pohtia papereittensa ääressä "Aurassa".
Mikä ihana päivä! Kuinka sininen oli taivas! Kuinka loistava maa!
Niin iloinen, niin suloinen ja niin täynnä linnunlaulua oli ilma!
Muistan ajatelleeni, että elämä oli ollut niin hyvä minulle, että minunkin tuli olla hyvä kaikkia kohtaan, erittäin isääni kohtaan; minusta tuntui väärältä, että tytär vieraantuu isästään, olipa hän millainen tahansa ja olipa hän tehnyt mitä hyvänsä.
Ja niin käänsin kasvoni isoäiti raukkani mökkiä kohti, joka oli asetettu kuntoon, täydellä todella päättäen sopia isäni kanssa. Hiljensin askeleitani ja luovuin aikeestani vasta silloin, kun rupesin ajattelemaan Nessy MacLeodia, ja mitenkä vaikeata (ehkäpä mahdotonta) olisi isääni tavata.
Mutta sittenkin seisahduin hetkeksi katselemaan Hovia, ja mieleeni juolahti hämärä, joutava ajatus sopia Bridget tädin kanssa ja sitten hiipiä yläkertaan äitini huoneeseen — sisässäni tunsin niin riemukasta puhtautta, että halusin hengittää pyhää ilmaa, jossa siunattu pyhimyksenä oli elänyt.
Mutta lopulta kävi niin, että jouduin pappilan portaille hengästyneenä onnesta. Ajattelin hiukan ylpeänä kiitollisuudessani, että olihan oikein ja kohtuullista, että ilmaisen onneni siellä, missä niin usein olin suruani purkanut rakkaalle papilleni, joka oli ollut ystäväni synnyinpäivästäni asti ja sitä ennen armaan äitini ystävä.
Vanha isä Dan raukka! Kuinka hyvä aioin tästä puoleen olla häntä kohtaan!
Sadaskymmenes luku.
Tapasin isä Danin työhuoneestaan kirjojen ympäröimänä; ja niin haltioissani olin omasta valtavasta onnestani, etten heti nähnyt, että hän oli hämillään ja hermostunut, ja muistin vasta seuraavana päivänä, että vaikka (kuullessaan ääneni portailta) hän huusi "astu sisään lapseni, astu sisään", niinhän huoneeseen astuessani käänsi selkänsä oveen — piilottaen jotakin (arvatenkin sanomalehden) nojatuolinsa irtonaisen istuimen alle.
"Isä", sanoin, "oletteko kuullut uutisen?"