"No niin?"
"Vanha enkeli pahastui. 'Jumala varjelkoon sinua poikani', sanoi hän, 'sulkemasta sekä itsesi että suloisen lapseni ainiaaksi kirkon helmasta.' 'Kirkko sulkee meidät helmastaan', sanoin hänelle. 'Mutta Jumalan pyhä laki tuomitsee tekosi, poikani', sanoi hän. 'Jumalan laki on rakkaus, eikä hänellä ole muuta lakia', vastasin."
Tunsin huojennusta ja olin yhtä kaikki hermostunut, olin iloinen ja pelonalainen.
Kului viikko, ja Martinin oli aika lähteä Windsoriin, nimitystänsä varten. Tämän tapahtuman valmistuksissa oli Suvimajassa oltu suuressa jännityksessä, mutta koska en ollut oikein voimissani, olin ulkopuolella sitä hommaa.
Martinin lähtöpäivänä olin vuoteen omana, ja hän tuli yläkertaan ottamaan minulta jäähyväisiä.
Tuskin tiesin, mitä tällä ajalla tapahtui, mutta hänen puheestaan ymmärsin, että hän pelkäsi minua koetettavan pakottaa.
"Meidän vanha, hyvä kirkkomme on kuin maljakotilo rannalla", sanoi hän. "Kenen se on saanut kouriinsa, sitä se imee eikä hellitä vähällä. Mutta pysy lujana, pikku vaimo. Elä anna myöten tuumaakaan, poissa ollessani", kuiskasi hän.
Kun hän oli jättänyt minut, nousin ylös katselemaan, kuinka hän läksi tietä pitkin rautatieasemalle. Hänen vanha isänsä kulki ylpeänä hänen rinnallaan, avopäin tapansa mukaan ja yhä hilpeänä kuin koulupoika.
Seuraavana päivänä säikähytti minua odottamaton sähkösanoma. Se tuli eräästä luostarista Lancashirestä ja oli osoitettu "Mary O'Neillille, tohtori Conradin luona." Se kuului:
Kiertelen vierailemassa yhdyskuntamme koteja ja haluaisin tavata sinua matkallani Irlantiin. Saanko tulla huomenna? Äiti Magdalene.