Tämä tapahtui heinäkuun viidentenä päivänä, vanhana Juhannuspäivänä, joka on Ellanin kansallispäivä, ja liput liehuivat kylässä monen talon harjalla.
Sadasviidestoista luku.
6 p. heinäk. Tänään tunnen voivani paljoa paremmin. On kuin koko olemuksessani olisi tapahtunut muutos — ruumiillinen ja henkinen muutos — eilisestä alkaen, sillä sydämeni on kepeämpi kuin pitkään aikaan, ja vaikka jo olen tottunut pitämään unta menetettynä siunauksena, niin nukuin viime yönä neljä kokonaista tuntia — kauniisti ja häiritsemättä kuin lapsi.
* * * * *
8 p. heinäk. Martin kirjoittaa, että hän arvattavasti on täällä 12 p:nä. Iloista mielialaa huokuva kirje. "Hirveän paljon kerrottavaa sinulle kotiin palattuani, rakkaimpani." Outoa! Ei yksikään kuolevainen voi kuvailla kuinka kärsimättömästi odotan hänen kotiintuloansa, ja sittenkin sitä melkein pelkään. Kun hän ennen oli poissa, ei aika voinut rientää kyllin nopeasti. Tiedän mikä minua odottaa — kertomus, joka minun on kerrottava. Kuinka minun on se kerrottava?
* * * * *
10 p. heinäk. Vain kaksi päivää, niin Martin on kotona. Tietysti minun täytyy olla pystyssä, kun hän saapuu. Hoitaja sanoo 'ei täydy', mutta minä sanon 'täytyy'. Hän säikähtäisi liian pahasti, jos olisin vuoteessa hänen tullessaan.
"Palvelijat ovat sellaisia itsevaltiaita", sanoo Christian Ann, jolla on ollut vain yksi palvelija koko elämänsä aikana, ja se "vieras nainen" oli kuin mikäkin haamu talossa, jotta poloinen emäntä oli kiitollinen Jumalalle, kun kummitus omasta tahdostaan astui ulos talosta. Mutta minun hoitajani on yhtäkaikki kultainen. Olen niin tyytyväinen, että suostutin Christian Annen pitämään hänet täällä.
* * * * *
12 p. heinäk. Martin palaa tänään, ja vanha tohtori on lähtenyt Blackwateriin häntä tapaamaan (niin ylpein ja vankoin askelin). Olen hirvittävän heikko (vaikka tuskaton), mutta olen lujasti päättänyt pukeutua ja mennä alakertaan teeajaksi. Panen ylleni valkean puvun, jonka sisar Mildred antoi minulle Lontoossa. Martin pitää siitä, että käytän valkeata.