"Ei se ole mitään! Tällainen yskä minulla on ollut joka kesä sittenkun synnyin — eikö ole, isä Dan?"
"Oo-on." Minun täytyy muistaa tämä ensi kerralla synnintunnustukselle mennessäni, mutta mitä isä Danin pitää tehdä, en totta tosiaan tiedä.
* * * * *
21 p. heinäk. Olen tänä päivänä ollut jotenkin allapäin. Pariisista tuli minulle nimettömästi sanomalehti, jossa muuan uutinen oli merkitty minun luettavakseni.
"Englantilaisen päärin ja amerikkalaisen perijättären häät."
Mieheni ja Alman häät! Ne vietettiin amerikkalaisessa lähetystössä ja läsnä oli lukuisa joukko hienoa väkeä. Kerrottiin pitkältä morsiamen upeasta puvusta ja sulhasen kalliista lahjoista. He ovat vuokranneet itselleen asunnon Champs Elyséessä ja tulevat viettämään suurimman osan aikaansa Pariisissa.
Niinpä niin, miksi murehtisin asiaa, joka liikuttaa minua niin vähän? Alma on yhä kaunis; hän on oleva ihailijain ympäröimä, hänen salonkinsa on oleva Europan ja Amerikan hienon maailman kuokkavieraiden mieluisa olinpaikka. Mitä mieheeni tulee, niin hänen vaimonsa intohimon pehkutuli on piankin palanut loppuun, varsinkin nyt kun Alma on saavuttanut päämääränsä — lordi Raan nimen ja arvoaseman.
* * * * *
Martin kantoi minut tänään yläkertaan vuoteeseeni. Olin todella tavallista heikompi, mutta me pidimme aika lystiä siellä. Ensimäisenä kulki hoitaja, suuren tyynyvuoren takana, sitten tulimme Martin ja minä, minä Martinin sylissä käsivarret hänen kaulallaan, ja viimeisenä tohtori O'Sullivan kahta korkeata messinkikynttiläjalkaa kantaen.
Kuinka me nauroimme! Me kaikki nauroimme yhdessä, ikäänkuin koettaaksemme kuka meistä voisi äänekkäimmin nauraa. Vain Christian Ann näytti vakavalta seisoessaan portaitten alapäässä hyssytellen yöpuvussa olevaa pienokaista.