Tekijä Lukijalle.
Saatoin hänet Tilburyyn, kun hän lähti Englannista viimeiselle retkelleen. Hän oli silloin taas oma itsensä. Tuon suuren tapahtuman sokaisevaa, huumaavaa vaikutusta oli seurannut nopea toipuminen. Hänen henkinen joustavuutensa oli ihmeteltävästi voimistunut ja tavallaan jonkin verran reipastunutkin.
Ei ollut vaikeata arvata tämän muutoksen aiheuttamaa salaisuutta. Se ei johtunut yksin siitä, että Aika, tuo suuri viihdyttäjä, oli alkanut tehdä työtänsä hänessä, vaan hän oli vastaanottanut ilman epäilyjä ja kyselyjä Mary O'Neillin ihanan uskon (sen vanhan, vanhan uskon) persoonallisen rakkauden kuolemattomuudesta ja oli lujasti vakuutettu, että vapautettuna lihan kahleista hän oli hänen kanssaan joka päivä ja tunti ja että hän aina oli oleva niin kauan kuin elämää kesti.
Tässä uskossa ei ollut mitään epämääräistä, ei mitään mielikuvituksellista, ei mitään typerää eikä epämiehekästä… se oli vain horjumattoman sielun ja täydelleen selvän järjen yksinkertainen usko.
Mitä hänen työhönsä tulee, niin tapasin hänet siinä suhteessa hyvin toivehikkaana. Häntä elähytti mielestäni, paitsi palavaa innostusta tehtäväänsä, hiljaisuuden ja yksinäisyyden toivo tuossa vahvistavassa ilmapiirissä.
Kun näin suuren laivan, jossa hän lähti, liukuvan alas pitkin Thamesia, olin yhtä varma siitä, että hän samoisi Etelänavalle ja lopettaisi työnsä siellä kuin että aurinko seuraavana aamuna oli nouseva.
Tapahtukoon mitä tahansa, tällä kertaa hän oli "marssiva suoraan eteenpäin".
Martin Conrad Tekijälle.
Langaton — Etelänapamannermaalla (Macquarie Saaren kautta).
Saapunut onnellisesti perille. Kaikki hyvin. Ilma oivallinen. Sininen taivas. Lämmin. Ei tuulenhenkäystä. Aurinko aina ylhäällä. Tähtisikermät kierivät sekaantumatta. Tuntuu kuin voisimme nähdä maailman liikkuvan. Lähdemme etelään huomenna. Rauhallisempi kuin milloinkaan ennen siitä lähtien kun Hänet vietiin minulta. Mutta Hän oli oikeassa. Hän on täällä. "Rakkaus on kuolemaa vahvempi, vetten paljous ei sitä voi tukahuttaa."