Tiesin aivan hyvin, minne olimme menossa, ja huuleni vavahtelivat, kun astuimme arvoisan äidin huoneeseen, sillä Alma istui siellä uunin vieressä ja hänen vieressään se lihava turkiksiin verhottu nainen, jonka olin nähnyt vaunuissa loma-ajan alkaessa.
"Älä pelkää", sanoi arvoisa äiti ja vetäen minut luokseen hän käski minun kertoa, mitä olin Almalle puhunut sisar Angelasta.
Minä toistin keskustelumme niin tarkkaan kuin saatoin muistaa sen, ja tuontuostakin Alma nyökähytti päätänsä ikäänkuin myöntymyksen merkiksi, mutta arvoisan äidin kasvot synkkenivät joka sanalta, ja nähdessäni sen sanoin:
"Mutta jos sisar Angela teki jotain pahaa, olen varma siitä, että hän oli hyvin pahoillaan, sillä kun hän tuli takaisin, niin hän luki rukouksensa, ja kun hän sanoi 'Kaiken ihmiskunnan isä, anna anteeksi kaikille syntisille…'"
"Niin kyllä, niin kyllä, nyt saat mennä", sanoi arvoisa äiti, ja sitten hän työnsi minut takaisin noviisien äidille käskien häntä kieltämään minua puhumasta mitään toisille tytöille.
Alma ei näyttäytynyt päivällisillä eikä iltapuolellakaan, kun olimme puutarhassa leikkimässä, ei kappelissa (missä uusi kappalainen luki vesper-rukoukset) eikä kello yhdeksänkään, kun panimme maata.
Mutta seuraavana aamuna, noviisien äidin lähdettyä makuusalista, hän tupsahti huoneeseen huudahtaen:
"Minä lähden pois tästä tyhmästä, vanhasta luostarista, tytöt. Vaunut odottavat ulkopuolella, ja minä olen vain tullut tavaroitani ottamaan."
Ei kukaan puhunut mitään, ja sillävälin kun hän sulloi harjansa ja kampansa yöpukuunsa, hän laski leikkiä sisar Angelasta ja isä Giovannista, ja sitten Mildred Bankesista, "arvoisasta Mildred äidistä", vakuuttaen että hänenkin vuoronsa oli pian tuleva.
Sitten hän kohotti patjaansa ja ottaen romaanin sen alta hän heitti sen minun vuoteelleni sanoen: