"Näittekö mitä tapahtui?" puheli hän tohtori Conradille. "Olisin ollut valmis kulkemaan polvillani Blackwaterista asti tätä näkyä varten."
"En olisi voinut uskoa sitä mahdolliseksi", vastasi tohtori.
"Oi, lapsia me kaikki olemme sittenkin. Jumala sekoittaa kaikki laskelmamme. Hänen ihmeensä ovat tutkimattomat. Ja suurin kaikista ihmeistä on äidinrakkaus."
"Jättäkäämme hänet nyt", sanoi tohtori. "Hän tuntuu olevan entisellään, mutta sittenkin…"
"Niin kyllä. Jättäkäämme heidät kahden", kuiskasi isä Dan, ja saatuaan kaikki muut poistumaan huoneesta (Bridget täti poistui luullakseni häpeissään) hän pujahti itse varpaillaan ulos, ikäänkuin pyhää maata tallaten.
Silloin äitini, joka piteli kättäni ja tuontuostakin painoi sen huulilleen, sanoi:
"Kerro minulle kaikki, mitä on tapahtunut."
Minä irrotin pienen kieleni siteet ja kerroin hänelle elämästäni luostarissa — arvoisasta äidistä ja nunnista ja noviiseista (kaikista paitsi sisar Angelasta ja Almasta) ja kiitosvirren laulamisesta Pyhän Neitsyen kunniaksi ja juttelin juttelemistani huomaamatta, että äitini silmät olivat hetken kuluttua uudelleen sulkeutuneet ja että hänen kätensä oli käynyt kylmäksi ja kosteaksi.
Lopulta hän sanoi: "Tulee pimeä, Mary."
Sanoin, että oli ilta ja että lamppu paloi.