Tällöin isäni, jonka tuuheat kulmakarvat olivat syvässä rypyssä, kääntyi piispan puoleen.
"Piispa", sanoi hän, "tätä vartenko minä olen rahat maksanut?
Kymmenen vuotta olen maksanut, ja aika pulskasti vielä, luullakseni."
Piispa tahtoi nähtävästi rakentaa rauhaa ja sanoi leppyisästi:
"Mutta eikö tässä nyt astuta virran yli ennenkuin päästään sillalle. Ehkäpä ei tytöllä itsellään olekaan mitään vastaan… Vai mitä?" kysäisi hän kääntyen minun puoleeni.
Värisin entistä enemmän, enkä heti kyennyt vastaamaan.
"Ettekö halua palata kotiin isänne seurassa?"
"En, sir", vastasin.
"Ja miksikä ette?"
"Koska isäni koti ei ole minun kotini — koska tätini on aina ollut tyly minulle ja koskei isäni ole koskaan minusta huolinut eikä minua puolustanut ja koska…"
"No niin, mitä vielä?"