"Ehkäpä niinkin, ehkäpä ei — sitä en tiedä. Mutta kun te lähetitte tyttärenne luostarikouluun…"
"Erehdys, rouva, erehdys kerrassaan. Vaimoni sisar sen teki — koska piti tyttöä tottelemattomana, uppiniskaisena ja hillittömänä…"
"Sitten vaimonne sisar on joko hyvin typerä tai hyvin ilkeäluontoinen nainen."
"Rouva?"
"Olen tuntenut tyttärenne kauemmin kuin hän, ja voin vakuuttaa, ettei siinä ole vähääkään perää."
Minulla oli täysi työ olla heittäytymättä arvoisan äidin kaulaan, mutta hänen kättään likistin suonenvedontapaisesti.
"Olkoon sen asian miten oli", sanoi isäni. "Mutta tietäkää, että lähettäessäni tyttäreni luostarikouluun olen ollut niin kiinni liikeasioissani…"
"Ettei teillä ole ollut aikaa pitää huolta kalleimmasta omaisuudesta, jonka Jumala on teille uskonut."
"Rouva", sanoi isäni kohoten pystyyn, "uskallanko kysyä, millä oikeudella puhuttelette minua ikäänkuin…"
"Sen oikeudella, joka kymmenen vuotta on ollut äitinä äidittömälle lapsellenne, sir, sillä aikaa kun te olette laiminlyönyt ja unohtanut hänet."