Olen syntynyt lauhkeassa ilmanalassa, mutta minusta tuntuu, että sopisin asumaan kaikissa. Minä en ole sellainen kasvi, joka ei menestyisi puutarhan ulkopuolella. Kaikki paikat, kaikki ilmanalat ovat minulle kuin yksi ainoa maa. Minä olen Englannissa kaikkialla ja jokaisen leveysasteen kohdalla ollessani. Olen joutunut haaksirikkoon enkä kuitenkaan ole meren tai tuulten vihamies. Voin lukea, huvitella ja nukkua myrskynkin raivotessa. Lyhyesti sanoen: en viero mitään, ja omatuntoni sanoisi minun valehtelevan, jos väittäisin jyrkästi inhoavani tai vihaavani jotakin olentoa, paitsi paholaista, tai ainakin kammoavana siinä määrin, etten voisi siihen mukaantua. Jos yleisten vihattujen asioiden joukossa on jotakin, mitä tuomitsen tai halveksun, niin se on tuo kaiken järjen, hyveen ja uskonnon vihollinen, joukko, monipäinen hirviö, joka eri osiinsa jaettuna näyttää ihmisiltä, Jumalan luomilta järkeviltä olennoilta, mutta toisiinsa sekaantuneena on vain yksi ainoa valtava peto, hirveämpi epäsikiö kuin mikään monipäinen lohikäärme.
Laupeuden kanssa ristiriitaista ei ole nimittää sellaisia olennoita hulluiksi. Sillä tavoin kaikki pyhät kirjoittajat ovat heitä nimittäneet Salomonin antaman esimerkin mukaan, ja meidän uskomme mukaan se tulee hyväksyä. Myöskään en joukkonimityksellä tarkoita pelkästään alhaisempia ja vähäarvoisempia ihmisiä, sillä ylempienkin joukossa on huonompia aineksia, jonkinlaista rahvasta, jonka mieli on yhtä oikullinen kuin edellistenkin ja joka on käsityöläisten tasolla, vaikka varallisuus jonkun verran kultaa heikkouksia ja kukkaro on vastapainona hassutuksille. Mutta samoin kuin lukua laskiessa kolme tai neljä miestä yhteensä voi joutua takapajulle yhden ainoan rinnalla, joka pitää itseään heitä heikompana, samoin myös kokonainen joukko noita tietämättömiä kultakaloja ei ansaitse todellista kunnioitusta senkään vertaa kuin moni kurja ihminen, joka asemansa puolesta on heidän jalkainsa juuressa. Puhukaamme poliitikkojen tapaan: on olemassa aatelisia ilman sukutaulua, luonnollista jaloutta, jonka nojalla pääsee kohoamaan toisen tasalle vieläpä yläpuolellekin ansioittensa ja eteväin ominaisuuksiensa mukaan. Vaikka aikamme turmelus ja nykyiset pyrinnöt näyttävät viittaavan toiseen suuntaan, olivat asiat edellämainitulla kannalla alkuperäisissä valtioissa, ja siihen perustuu vieläkin kaikkien oikeinjärjestettyjen yhteiskuntien elämä, kunnes väärinkäytökset pääsevät valtaan, karkeammat vietit pyrkivät saavuttamaan sitä, mitä viisaammat ylenkatsovat, ja kullakin on vapaus koota ja keinotella itselleen rikkauksia, joiden avulla taas voidaan hankkia, mitä kukin himoitsee.
Luonteeni yleinen ja puolueeton laatu taivuttaa minut etusijassa yllämainittuun jaloon hyveeseen. Onnellista on olla syntymästään ja luonnostaan taipuvainen hyveeseen ja niinmuodoin kasvaa kuin siemenestä, tarvitsematta joutua kasvatuksen kautta oksastetuksi ja siihen pakotetuksi. Kuitenkaan emme ole muuta kuin siveellisyyden saarnaajia, jos noudatamme vain omia luonnollisia taipumuksiamme emmekä anna minkään korkeamman lain kuin järjen niitä säännöstellä, ja Jumalan sanan mukaan olemme silloin vielä pakanoita. Siksi täytyy rakkauden suurella työllä olla muitakin vaikuttimia ja päämääriä. En anna almuja vain tyydyttääkseni veljeni nälkää, vaan täyttääkseni Jumalan tahtoa ja käskyjä. En ota esiin kukkaroani pelkästään hänen tähtensä, joka pyytää, vaan Hänen tähtensä, joka on sen minulle antanut. En tahdo auttaa ketään sen vuoksi, että hän kaunopuheisesti puhuu kurjuudestaan, enkä tyydyttääkseni säälintunnettani, sillä se olisi pelkkää moraalista armeliaisuutta ja johtuisi enemmän intohimosta kuin järjestä. Sillä se, joka auttaa toista pelkän säälin vaikutuksesta, ei anna apuansa niin paljon hänen kuin oman itsensä vuoksi, sillä säälien toisten onnettomuutta otamme sen omaksemme, ja auttaessamme heitä siitä autamme samalla itseämme. Samoin on erehdyttävää koettaa korjata toisten onnettomuutta sitä armeliaitten luonteitten tavallista ajatusta seuraten, että voimme itsekin kerran joutua samanlaiseen asemaan. Sillä se on nurjaa ja ovelaa laupeutta, koska sitä osoittamalla näytämme houkuttelevan ihmisten sääliä kaiken varalta.
Olen muuten pannut merkille, että varsinaiset almuihin turvautuvat, vaikka liikkuvatkin suuressa kansanjoukossa, kuitenkin osaavat pyynnöillään kääntyä määrättyjen, valittujen henkilöiden puoleen. Nämä kokeneet ja ammatissaan taitavat kerjäläiset ovat varmastikin perehtyneet kasvojen ilmeitä tuntemaan, ja sen avulla he oitis keksivät armeliaan ihmisen. Sillä kasvoissamme on joitakin salaperäisiä merkkejä, jotka ilmaisevat sielumme laadun ja joista sekin, joka ei tunne edes aakkosia, voi lukea luonteemme ominaisuudet.
Olen myös sitä mieltä, että ilmeitä on tavallaan havaittavissa, ei ainoastaan ihmisissä, vaan kasveissakin, joten kussakin niistä on jokin ulkonainen piirre ilmaisemassa sisällistä muotoa. Jumalan sormi on jättänyt merkin kaikkiin töihinsä, ei tosin kuviolla tai kirjaimilla ilmaistuna, vaan niiden erinäisissä muodoissa, rakenteessa, osissa ja toiminnoissa, joista yhteensä saadaan niiden laatua kuvaava sana. Näillä sanoilla Jumala antaa tähdille nimet ja samojen aakkosten avulla Aatami pani kullekin luontokappaleelle sen erikoista laatua vastaavan nimen.
Paitsi näitä kasvojemme piirteissä esiintyviä merkkejä on käsissämmekin eräänlaisia salaperäisiä kuvioita, joita en uskalla sanoa vain sattumalta muodostuneiksi, koska ne ovat sellaisen kynän piirtämiä, joka ei milloinkaan suotta piirtele. Tämän otan huomiooni sitäkin suuremmalla syyllä, kun omassa kädessäni on sellaista, mitä en ole nähnyt kenenkään toisen kädessä. Myönnän kyllä, ettei Aristoteles etevässä ja ainokaisessa teoksessaan fysionomiikasta mainitse mitään käsien piirteitten tutkimisesta eli khiromantiasta; mutta uskon egyptiläisten, jotka harjoittivat tällaisia hämäriä, salaperäisiä tieteitä, olleen siihenkin perehtyneitä, ja sitähän myöhemmät maita kiertelevät ja egyptiläisinä esiintyvät petkuttajat olivat tuntevinaan ja ehkäpä olivatkin siitä tallettaneet joitakin tärveltyneitä jäännöksiä, joiden avulla voivat ennustuksissaan joskus oikeaankin osua.
Ihmiset yleensä ihmettelevät, kuinka niin monien miljoonien eri ihmiskasvojen joukossa ei ole toistensa kaltaisia. Minä puolestani ihmettelisin yhtä paljon, jos kahdetkaan kasvot olisivat yhtäläiset. Se, joka ottaa huomioon, kuinka monta tuhatta erilaista sanaa on voitu helposti sepittää neljästäkolmatta kirjaimesta, ja niinikään, kuinka monta sataa erilaista piirrettä on ihmisen kuvassa, käsittää muitta mutkitta, että tuollainen vaihtelu on aivan välttämätön. Ja vaikeatahan olisikin kaikkien eri piirteitten niin yhteen sattua, että ne muodostaisivat toistensa peilikuvia. Jos taiteilija umpimähkään sommittelee miljoonan eri kasvoja, niin huomataan ne kaikki erilaisiksi; vieläpä sittenkin, vaikka hän jokaisen niistä laatisi mallin mukaan, jää niihin kaikesta hänen taitavuudestaan huolimatta helposti havaittavia eroavaisuuksia. Sillä kaikkien olioiden todellinen esikuva on lajiaan täydellisin, emmekä sitä saavuta, vaikka laatisimme sitä paremmankin kuvan, koska tämä ei silloin olisi alkuperäisen kuvattavan kaltainen.
Toisaalta ei luontokappaleiden suurempi yhtäläisyys loukkaa luonnon vaihtelevaisuutta eikä millään tavoin halvenna Jumalan töitä. Sillä samanlaisissakin olioissa on eroavaisuuksia, ja parhaitenkin toisiansa vastaavissa on ilmeisiä ristiriitoja. Ja sillä tavoin ihminenkin on Jumalan kaltainen. Sillä juuri niissä asioissa, joissa samankaltaisuus ilmenee, olemme samalla perin erilaisia kuin hän. Ei milloinkaan ole ollut mitään toisen kanssa niin samankaltaista, että ne kaksi kaikilta kohdiltaan yhtyisivät. Sillä aina pääsee jokin eroavaisuus esille, estäen samaisuuden; muutoinhan kaksi eri asiaa eivät olisi ainoastaan samankaltaisia, vaan ihan samoja, mikä on mahdotonta.
Mutta palataksemme filosofiasta laupeuteen, en käsitä tätä hyvettä niin ahtaasti, että katsoisin ainoastaan almujen antamisen olevan laupeudentyötä, — että jokin määrä anteliaisuutta olisi tämän hyveen koko saavutus. Jumaluusoppi on viisaasti jakanut laupeudentyöt eri haaroihin ja osoittanut tällä kapealla tiellä useita eri polkuja hyvyyteen, niin että yhtä monella tavalla kuin voimme tehdä hyvää, voimme myös laupeutta toteuttaa.
Ihmisessä ei ole ainoastaan ruumiin, vaan sielunkin vikoja, samoin kuin on ulkonaisia sattumuksia, jotka kaipaavat armeliasta apuamme. Minä en voi ketään halveksia tietämättömyyden vuoksi, vaan tahdon kohdella häntä yhtä sääliväisesti kuin Latsarusta. Ei suinkaan ole suurempaa laupeutta verhota hänen ruumistansa kuin vaatettaa hänen sielunsa alastomuutta. Kunniakasta on nähdä muiden ihmisten järki puettuna meidän liveriimme ja heidän lainaamansa ymmärrys tuottamassa kunniaa omamme suosiollisuudelle; se on huokeinta lajia hyväntekeväisyyttä, ja auringon osoittaman luonnollisen hyväntekeväisyyden tavoin se valaisee muita, pimittämättä siltä lainkaan itseänsä. Kitsauden osoittaminen tämäntapaisessa hyväntekeväisyydessä on surkeinta lajia ahneutta ja vieläkin häpeällisempää kuin saituus raha-asioissa.