Lopuksi toivon, että Jumalan avulla kaikki ihmiset tulisivat tuntemaan pelastuksen, vaikka tosin ilmenee, että vain muutamat harvat sen päämäärän saavuttavat. Elämäntie on soukka ja sille johtava silta kapea; kuitenkin ovat ne, jotka ovat Jumalan seurakunnan rajoittaneet johonkin erikoiseen kansakuntaan, kirkkoon tai sukuun, tehneet sen kapeammaksi kuin Vapahtajamme milloinkaan tarkoitti.

Ne arki-ihmiset, jotka kietovat Jumalan seurakunnan Strabon viittaan ja rajoittavat sen Eurooppaan, tuntuvat minusta yhtä huonoilta maantieteilijöiltä kuin Aleksanteri Suuri, joka luuli valloittaneensa koko maailman, vaikka ei ollut lannistanut vielä puoltakaan. Sillä emmehän voi kieltää, että Jumalan seurakunta on myös Aasiassa ja Afrikassa, jollemme tahdo unohtaa apostolien lähetysmatkoja ja marttyyrien kärsimyksiä, samoin kuin useiden (meidänkin reformeeratun käsityksemme mukaan laillisten) kirkolliskokousten istuntoja, joita pidettiin noissa seuduissa silloin, kun me vielä olimme alaikäisyyden tilassa. Sitäpaitsi eivät pienet eroavaisuudet, jotka ovat ehkä enemmän huomattavia meidän silmissämme kuin Jumalan, oikeuta ketään sulkemaan toista pois taivaan osallisuudesta, saatikka sellaisia kristityitä, jotka kaikki ovat olleet jollakin tapaa marttyyrejä, ylläpitäen uskoansa jalosti vainojenkin aikana ja palvellen Jumalaa yksinpä polttoroviollakin, kun taas me kunnioitamme häntä vain päiväpaisteessa. Totta on, niinkuin mekin kaikki myönnämme, että monta on kutsuttu, mutta harvat ovat valitut. Mutta kuitenkin, jos meidän kaikkien mielipiteet koottaisiin yhteen, ei niiden yleisestä sekasotkusta lainkaan löytyisi sellaista asiaa kuin pelastus, eikä yksikään tulisi autuaaksi.

Sillä ensiksikin Rooman kirkko tuomitsee meidät ja me puolestamme heidät; uusreformistit ja lahkolaiset tuomitsevat meidän kirkkomme opit, ja atomistit eli familistit kiroavat nämä kaikki, jotka sitten puolestaan sinkauttavat kirouksensa heitä vastaan. Kun siis Jumalan armo lupaa meille taivaan, niin meidän käsityksemme ja mielipiteemme sulkevat meidät pois siitä paikasta. Siten on meillä useampia kuin yksi Pyhä Pietari, sillä erinäiset kirkot ja lahkot valtaavat taivaan portit ja kiertävät oven toisilta lukkoon, ja niin me menemme taivaaseen vastoin toistemme tahtoa, käsityksiä ja mielipiteitä, yhtä armottomina kuin tietämättöminäkin erehtyen, kuten pelkään, ei ainoastaan oman, vaan myöskin toisten pelastuksen asiassa.

Uskon, että monet pelastetaan, jotka ihmisten mielestä näyttävät kadotukseen tuomituilta, ja monta sellaista joutuu kadotukseen, joita pidetään valittuina. Viimeisenä päivänä on ilmestyvä outoja ja odottamattomia esimerkkejä sekä Jumalan vanhurskaudesta että armosta. Ja senvuoksi on yritys tarkoin määritellä kumpaakaan suoranaista hulluutta ihmisessä ja yksinpä paholaistenkin puolelta röyhkeyttä. Nämä viimemainitut viekkaat henget kykenevät tuskin kaikella sukkeluudellaankaan saamaan selville, kutka pelastuvat. Sillä jos he kykenisivät sen edeltäpäin tietämään, olisi niiden työ lopussa eikä niiden tarvitsisi enää kiertää maita mantereita etsimässä, kenen saisivat niellä.

Ne, jotka turhantarkkaan lakia soveltaen tuomitsevat Salomonin kadotukseen, eivät tuomitse ainoastaan häntä, vaan itsensäkin ja koko maailman. Sillä Jumalan kirjoitetun sanan mukaan me olemme kaikki poikkeuksetta ansainneet kuoleman. Mutta Jumalalla on etuoikeus ja vapaa valta tehdä mielensä mukaan oman lakinsakin kirjainta vastaan. Ja yksin sen nojalla me voimme odottaa pelastusta, ja siten Salomokin saattoi yhtä helposti pelastua kuin nekin, jotka hänet tuomitsevat.

Niiden lukumäärä, jotka luulevat tulevansa pelastetuiksi, ja se ääretön joukko, joka luulee voivansa pujahtaa neulansilmän läpi, on hämmästyttänyt minua suuresti. Nimitys »piskuinen lauma» ei rohkaise, vaan päinvastoin masentaa hartauttani, etenkin kun ajattelen omaa arvottomuuttani, jossa suhteessa oman nöyrän pelkäilyni mukaan olen kaikkia muita alempana. Uskon, ettei taivaassa koskaan ole anarkiaa, vaan niinkuin enkelien kesken on eri arvoasteita, samoin siellä on Pyhienkin joukossa eri asteita etevyyden nojalla. Vakuutan kuitenkin, etten suinkaan pyri ensimmäisille sijoille; toivoni on vain (ja siinä olen onnellinen) saada olla edes viimeisenä miehenä, taivaan joukkojen jälkipäässä. Olen vakuutettu pelastuksestani, vaikka en sitä uskalla valalle ottaa. Olen niin sanoakseni varma ja uskon epäilemättä, että on sellainen kaupunki kuin Konstantinopoli. Kuitenkin olisi sen vannominen minun puoleltani tavallaan väärä vala, koska minulla ei ole siitä omin aistimin saatua pettämätöntä vakuutta. Ja vaikka tosin monet vakuuttavat ehdotonta varmuutta pelastuksestaan, niin kuitenkin nöyrä sielu, tarkastaessaan omaa arvottomuuttaan, kohtaa monta epäilyksen syytä ja äkkiä huomaa, kuinka vähän tarvitsemme apostoli Paavalin neuvoa: toimikaa pelvolla ja vavistuksella niin että pelastutte. Sama perustus, jonka nojassa on valitsemiseni, on uskoni mukaan pelastuksenikin, nimittäin Jumalan armo ja hyvä suosio, joka oli olemassa ennen minua, vieläpä ennen maailman perustamista. Ennenkuin Abraham oli, olin minä, sanoo Kristus. Samaa voin sanoa jossakin merkityksessä myös itsestäni, sillä minä en vain ollut olemassa ennen itseäni, vaan Aatamiakin, nimittäin Jumalan ajatuksissa ja iankaikkisessa päätöksessä. Ja siinä merkityksessä saatan sanoa maailmankin olleen ennen luomista ja myös loppuneen ennen alkuaan. Ja siten olin kuolleena ennen kuin sain elämän: vaikka haudakseni koituu Englanti, oli kuolinpaikkanani paratiisi, ja Eeva synnytti minut keskoisena, ennenkuin Kain sikisi.

Röyhkeät kiihkoilijat, jotka kieltävät hyvät työt ja luottavat yksinomaan uskoon, eivät kuitenkaan tee tyhjäksi ansiota. Sillä kun he nojaavat uskonsa tehoon, vahvistavat he Jumalan asemaa ja näyttävät rikkiviisaasti uhmaavan taivasta. Jumala oli määrännyt, että vain ne, jotka latkivat vettä koirien tavoin, saivat kunnian päästä midianilaisia hävittämään, eikä silti yksikään heistä voinut oikeudenmukaisesti vaatia tai kuvitella ansainneensa tuota kunniaa. En kiellä, että oikea usko, sellainen, jota Jumala vaatii, on pelastuksen tuntomerkki ynnä sen välikappalekin. Mutta mistä se usko on löydettävä, se on minulle yhtä hämärää kuin viimeinen hetkenikin. Jos Vapahtaja saattoi moittia omia oppilaitaan ja suosikkejaan uskon puutteesta, joka kuitenkin, vaikka se olisi sinapinsiemenen kokoinen, kykenisi vuoria siirtämään, kuinka sitten meidän uskomme, josta kerskaamme, voisi olla muuta kuin tyhjää tai korkeintaan juuri vähän enemmän kuin tyhjää. Tämä on uskoni perusajatus. Jos siinä onkin monta eriskummaista kohtaa, johtuen luonteeni ominaisuuksista, olen valmis, jolleivät ne kestä kehittyneempien arvosteluja, ne peruuttamaan enkä niitä edusta enempää kuin mikäli oppineemmat ja kykenevämmät niitä vahvistavat.

TOINEN OSA.

Mitä tulee toiseen hyveeseen eli laupeuteen, jota ilman usko on pelkkä käsite, vailla todellista olevaisuutta, niin minä puolestani olen aina koettanut kehittää sitä lempeätä ja inhimillistä taipumusta, jonka sain jo vanhemmiltani, sekä soveltaa sitä rakkauden kirjoitettujen ja säädettyjen lakien mukaan. Ja jos tutkin itseäni totuudenmukaisesti, niin luullakseni olen alusta asti suunniteltu ja muovaeltu juuri sitä hyvettä harjoittamaan. Sillä rakenteeni on niin yleislaatuinen, että se myötätuntoisesti soveltuu ja mukautuu kaikkiin asioihin. Minussa ei ole minkäänlaista vastenmielisyyttä tai erikoista mielihalua, olkoonpa puhe ruuasta, ilmasta tai mistä tahansa. En ihmettele lainkaan, että ranskalaiset voivat syödä sammakoita, käärmeitä ja tatteja, enkä sitäkään, että juutalaiset söivät heinäsirkkoja, vaan heidän joukossaan asuessani syön niitä tavallisina ravintoaineina ja havaitsen niiden soveltuvan vatsaani yhtä hyvin kuin heidänkin vatsaansa. Voisin sulattaa hautuumaalta kerättyä salaattia yhtä hyvin kuin vihannestarhasta saatua. En hätkähdä nähdessäni käärmeen, skorpionin, sisiliskon tai salamanterin. Kohdatessani rupikonnan tai kyykäärmeen en tunne mitään halua siepata kiveä niitä tuhotakseni.

Yleensä en tunne mitään noista tavallisista vastenmielisyyksistä, joita on muissa. Kansalliset vastakohtaisuudet eivät koske minua enkä ennakkoluuloisesti kohtele ranskalaisia, italialaisia, espanjalaisia tai hollantilaisia, vaan missä huomaan heidän toimintansa olevan sopusoinnussa oman maani asukkaiden kanssa, kunnioitan, rakastan ja hyväksyn heitä vastaavassa määrässä.