Niin Pyöreän pöydän ritarit ratsastivat pois Pyhän Graalin etsintään.
Sinä yönä he lepäsivät eräässä Vagon nimisessä linnassa, jonka herra oli hyvä vanhus ja kestitsi heitä parhaansa mukaan. Aamulla he päättivät kaikki erota toisistansa. Ja niin he lähtivät seuraavana päivänä ja kukin ritari lähti kulkemaan sitä tietä, mikä hänestä näytti parhaimmalta.
Galahad herran valkoinen kilpi.
Galahad oli yhä vielä ilman kilpeä ja hän ratsasti neljä päivää ilman seikkailuja.
Neljäntenä päivänä iltamessun jälkeen hän tuli valkoisten veljesten luostariin, ja siellä hänet otettiin suurella kunnioituksella vastaan ja vietiin erääseen kammioon ja riisuttiin hänen varuksensa. Silloin hän huomasi pari Pyöreän pöydän ritaria, toinen oli Bagdemagus kuningas ja toinen oli Uwaine herra; ja he olivat sangen mielihyvissään hänet nähdessänsä.
"Herrat", virkkoi Galahad, "mikä seikkailu toi teidät tänne?"
"Olemme kuulleet", he vastasivat, "että tässä luostarissa on sellainen kilpi, että kuka vaan sitä kantaa kaulallaan, se joutuu kolmen päivän kuluessa surman suuhun tai tulee raajarikoksi koko elämänsä ajaksi."
"Mutta minäpä kannan sitä huomenna koetteeksi", sanoi Bagdemagus Galahadille; "ja jollen minä siitä kunnialla suoriudu, niin te saatte ottaa sen kaulallenne, sillä teille se varmaan onnistuu."
"Tehdään niin", Galahad sanoi, "sillä minulla ei ole kilpeä."
Aamulla he nousivat, ja kuunneltuaan jumalanpalvelusta kysyi Bagdemagus kuningas, missä tuo kummallinen kilpi oli. Muuan munkki vei hänet heti alttarin taakse, missä kilpi riippui. Se oli valkoinen kuin lumi, mutta keskellä oli punainen risti.