"Herra", munkki virkkoi, "tämän kilven ei ole määrä riippua kenenkään ritarin kaulalla, paitsi sen, joka on maailman parhain ritari; senvuoksi minä kehoitan teitä tarkoin miettimään, ennenkuin siihen koskette."
"Hyvä on", virkkoi Bagdemagus kuningas, "tiedän kyllä, etten ole maailman paras ritari, mutta sentään tahdon koettaa sitä kantaa."
Ja hän kantoi kilven ulos luostarista ja sanoi Galahadille: "Jos sallitte, niin pyydän teitä odottamaan täällä, kunnes saatte tietää, kuinka minun käy."
"Tahdon odottaa teitä täällä", virkkoi Galahad.
Bagdemagus kuningas otti mukaansa asemiehen, jotta tämä heti toisi Galahadille tiedon, kuinka kävi. Kun he olivat ratsastaneet lähes kaksi penikulmaa, he tulivat kauniiseen laaksoon erakon asumuksen edustalle, ja sieltä he näkivät tulevan upean ritarin, joka oli ratsuineen päivineen valkoisissa varuksissa. Hän tuli niin vinhaan kuin hänen ratsunsa vain saattoi, peitsi tanassa, ja Bagdemagus kuningas suuntasi peitsensä häntä kohden ja katkaisi sen valkoista ritaria vastaan. Mutta tuo toinen iski häntä niin kovaa, että hän murskasi panssarin, ja pisti häntä oikean olan läpi, sillä juuri siinä kilpi ei häntä suojannut, ja heitti hänet maahan.
Sitten ritari hyppäsi ratsunsa selästä ja otti valkoisen kilven
Bagdemagukselta, sanoen:
"Ritari, sinä olet menetellyt sangen rikollisesti, sillä tätä kilpeä ei pidä kenenkään muun kantaman kuin sen, jolla ei ole vertaistaan elävien joukossa."
Sitten hän tuli Bagdemagus kuninkaan asemiehen luo ja virkkoi: "Vie tämä kilpi Galahad herralle, jonka jätit luostariin, ja tervehdi häntä minulta."
"Herra", asemies sanoi, "mikä on teidän nimenne?"
"Älä sinä huoli minun nimestäni", ritari virkkoi, "sillä sinun ei sitä tarvitse tietää, eikä kenenkään muunkaan kuolevaisen."