Arthur kuningas riemastui suuresti saadessaan tämän sanoman, ja kun aika tuli kuninkaiden saapua, niin hän kuulutti suuren juhlan ja meni kymmenen penikulmaa Lontoon ulkopuolelle heitä vastaan. Juhlan jälkeen pidettiin komeat turnajaiset, joihin otti osaa seitsemän sataa ritaria. Arthur, Ban ja Bors istuivat Canterburyn arkkipiispan ja Ector herran (Käyn isän) keralla kultakankaalla verhotussa katoksessa ladyen ja aatelisnaisten keralla, nähdäkseen ketkä taistelivat parhaiten ja antaakseen arvostelunsa. Ne ritarit, jotka voittivat palkintoja, olivat Arthur kuninkaan hoviin kuuluvat Kay herra, Lucas herra ja Griflet herra.
Ban ja Bors kuninkaiden avulla Arthur uudestaan voitti ja karkoitti nuo yksitoista kuningasta, jotka sotivat häntä vastaan. Ja kun hänen vihollisensa olivat lyödyt, niin Ban ja Bors kuninkaat palasivat omille mailleen mukanaan kalliita lahjoja. Ja he tekivät Arthurin kanssa sellaisen sopimuksen, että jos he tarvitsisivat hänen apuaan Claudas kuningasta vastaan, niin he lähettäisivät häntä hakemaan, ja jos taas Arthur heitä tarvitsisi, niin tulisi hänen vain lähettää heille sana, eivätkä he vitkastelisi.
Turmion ennustus.
Ban ja Bors kuninkaiden lähdettyä Arthur ratsasti Carleoniin. Sillä sinne oli lähettänyt puolisonsa Orkneyn kuningas Lot, yksi niistä kuninkaista, jotka olivat sotineet häntä vastaan. Kuningatar tuli suurella komeudella ja loistolla lähettilään tavoin, mutta itse asiassa hänen tarkoituksensa oli urkkia Arthurin hovia. Hänen mukanaan olivat hänen neljä poikaansa, Gawaine, Gaheris, Agrivaine ja Gareth, ja monta muuta ritaria ja ladyä. Vaikka hän oli hyvin ilkeä ja kavala, niin hän oli sentään mitä ihanin nainen, ja sentähden hän kokonaan voitti Arthur kuninkaan sydämen. Arthur ei tietänyt, että tuo kuningatar itse asiassa oli hänen oma sisarpuolensa, hänen äitinsä Igrainen tytär, sillä Igraine oli ennen naimistaan Uther Pendragonin kanssa ollut erään mahtavan Cornwallin herttuan puolisona. Toinen tytär oli Morgan le Fay, joka oli myöskin äärettömän ihana ja ilkeä sekä sangen taitava noitakeinoissa.
Lot kuninkaan puoliso viipyi kuukauden Carleonissa ja lähti sitten pois, ja hänen mentyään Arthur kuningas näki ihmeellisen unen, joka täytti hänen mielensä suurella pelolla. Hän näki unta, että maahan tuli korppikotkia ja käärmeitä; ja että ne tappoivat ja hävittivät kaiken kansan, ja sitten hän taisteli niitä vastaan ja ne tekivät hänelle paljon pahaa ja haavoittivat hänet vaikeasti, mutta viimein hän ne surmasi.
Kun kuningas heräsi, niin hän oli sangen surullisella mielellä unensa johdosta, ja päästäkseen ajatuksistaan hän lähti useiden ritariensa kera metsästämään. Heti metsään saavuttuaan näki kuningas edessään ison hirven ja hän ajoi sitä takaa niin kiivaasti, että hänen ratsuparkansa vaipui nääntyneenä maahan.
Kun kuningas istui odottamassa toista hevosta, jota muuan hänen miehistään oli hakemassa, tuli Merlin hänen luokseen neljäntoista vuotiaan pojan muodossa ja tervehtien kuningasta kysyi, miksi hän oli niin mietteissään. Arthur vastasi, että hänellä oli kyllä syytä olla alakuloinen, ja silloin Merlin saattoi hänet aivan hämmästyksiinsä, kun hän tiesi kaikki hänen ajatuksensa ja kertoi kuka hän oli ja kaikki mikä häntä koski. Sitten Merlin katosi ja palasi taas kahdeksankymmenen vuotiaan ukon haahmossa, ja siinä valepuvussa hän taas kysyi kuninkaalta, miksi hän oli niin surullinen.
"Syytä on kyllä ollakseni surullinen", Arthur virkkoi.
Ja hän kertoi vanhukselle unensa ja kuinka tuo kummallinen poika oli juuri ollut hänen luonaan ja kertonut hänelle hänen isästään ja äidistään ja ilmoittanut asioita, joista ei hänellä ollut aavistustakaan. Silloin Merlin sanoi että kaikki, mitä lapsi oli hänelle puhunut, oli aivan totta. Ja että hän oli tullut sanomaan, että tulevina vuosina moni onnettomuus oli kohtaava maata, sillä Lot kuninkaan vaimo oli synnyttävä lapsen, joka koettaisi tuhota Arthurin ja kaikki hänen ritarinsa.
"Ken olet sinä", kysyi Arthur, "joka kerrot minulle tällaisia uutisia?"