"Minä olen Merlin", sanoi tietäjä, "ja minä olin sekin, joka oli täällä pojan muodossa."
"Ah", virkkoi Arthur kuningas, "tepä olette ihmeellinen mies, mutta minä ihmettelen suuresti teidän sanojanne, että minun täytyy kuolla taistelussa."
"Älkää ihmetelkö", Merlin virkkoi, "sillä se on Jumalan tahto, hän rankaisee teitä niiden pahojen tekojen tähden, joita on tehty maan päällä. Mutta minä saattaisin murehtia", vanhus lisäsi, "sillä minun täytyy kuolla häpeällinen kuolema — minut pistetään elävänä maan sisään, mutta sinä saat kuolla kunniallisen kuoleman."
Kun he siten pakinoivat, tuotiin kuninkaan hevonen ja Arthur nousi satulaan, ja Merlin astui toisen hevosen selkään ja he ratsastivat Carleoniin.
Se mitä Merlin ennusti omasta kuolemastaan, kävi todellakin toteen. Muutamia vuosia myöhemmin tuo suuri tietäjä rakastui erääseen hovineitoon nimeltä Nimue, tai kuten muutamat häntä kutsuivat "Vivien", joka oli tuntevinaan vastarakkautta Merliniä kohtaan, kunnes oli oppinut kaikki ne asiat, joita hän halusi tietää. Merlin opetti hänelle kaikki loihdut ja noitakeinot, niin että hän saattoi itsekin noitua. Mutta Merlin hullaantui niin rakkaudessaan, ett'ei hän tahtonut hetkeksikään laskea Nimueta näkyvistään, ja tuo lady lopuksi aivan väsyi hänen hellyyteensä ja tahtoi päästä vapaaksi hänestä. Hän pelkäsi Merliniä senvuoksi, että tämä oli tietäjä, eikä hän keksinyt mitään keinoa, jolla olisi päässyt hänestä eroon.
Viimein tapahtui että Merlin kerran näytti hänelle ihmeellisen kallion, jonka edessä oli suuri kivi, jota saattoi taikakeinoilla liikuttaa. Silloin Nimue kavalasti houkutteli Merlinin astumaan kallion sisään, saadakseen muka tietää mitä kaikkia ihmeitä siellä oli. Mutta kun Merlin oli kallion sisässä, niin hän noitui kiven paikoilleen niillä loihduilla, joita Merlin oli hänelle opettanut, ja kaikista taikakeinoistaan huolimatta Merlin ei päässyt sieltä ikinä ulos. Sitten Nimue pakeni ja jätti Merlinin kallioon.
Siten kävi toteen ennustus Merlinin kohtalosta, ja myöhemmin myöskin tapahtui se mitä hän oli ennustanut Arthur kuninkaasta. Sillä Merlin sanoi kerran, että se mies, joka tuhoisi Arthurin, syntyisi toukokuun ensimäisenä päivänä. Ja niin kuningas noudatti luokseen kaikki ne lapset, jotka olivat syntyneet ensimäisenä päivänä toukokuuta. Niiden joukossa oli monta lordien ja ladyjen poikaa ja muiden muassa myös hänen sisarenpoikansa Mordred, Lot kuninkaan puolison poika. Kaikki lapset pantiin laivaan ja lähetettiin pois maasta, ja muutamat olivat vain neljän viikon vanhoja. Mutta laiva ajoi karille ja murskaantui, ja kaikki lapset hukkuivat, paitsi yksi. Pikku Mordredin heittivät aallot rannalle, ja eräs hyvä mies otti hänet hoitoonsa ja kasvatti häntä, kunnes hän oli täyttänyt neljätoista vuotta, jolloin hän vei hänet hoviin. Mordred oli samoin kuin äitinsäkin sangen ilkeä ja kavala ja, niinkuin myöhemmin saamme nähdä, hän saattoi paljon kurjuutta Pyöreän pöydän ritarien jaloon joukkoon.
Monet valtakunnan lordit ja paroonit olivat kovin vihoissaan lastensa menettämisestä; mutta useat syyttivät enemmän Merliniä kuin Arthuria, niin että he pysyivät alallaan, joko sitten pelosta tai rakkaudesta.
Lähteen ritari.
Kun Arthur kuningas kuuli Merliniltä, että hänen äitinsä Igraine vielä oli elossa, niin hän lähetti häntä kaikessa kiireessä hakemaan. Ja kuningatar tulikin ja toi mukanaan tyttärensä Morgan le Fayn, joka oli niin ihana nainen kuin olla saattoi. Igraine ei ollut koskaan saanut tietää, kuinka oli käynyt sen pienen lapsen, jonka hän oli antanut Merlinin huostaan, sillä hän ei ollut koskaan sen jälkeen nähnyt lastansa eikä tietänyt edes mikä nimi sille annettiin. Silloin Merlin otti kuningasta kädestä ja sanoi: "Tämä on sinun äitisi." Ja silloin Arthur sulki äitinsä, Igraine kuningattaren, syliinsä ja suuteli häntä, ja he itkivät molemmat toinen toisensa tähden. Ja kuningas määräsi pidettäväksi juhlan, joka kesti kahdeksan päivää.