"Syntiensä vuoksi hän sillä tapaa haavoittui", virkkoi muuan vanhus. "Ja ihmettelenpä", hän lisäsi Meliaalle, "kuinka te uskalsitte ottaa vastaan ritariuden korkean arvon, ripittämättä itseänne synneistänne, ja se juuri oli syynä siihen, että niin ankarasti haavoituitte. Sillä oikealla kädellä oleva tie osoittaa meidän Herramme Jesuksen Kristuksen valtatietä ja hurskaasti ja hyvin elävän ihmisen tietä. Ja se toinen tie osoittaa syntisten ja harhauskoisten tietä. Ja kun perkele näki teidän ylpeytenne ja röyhkeys vietteli teidät Pyhän Graalin etsintään, niin sen tähden te jouduitte häviöön, sillä sitä työtä ei saa suorittaa kukaan muu kuin jaloavuinen ihminen."
"Niin myöskin ristin kirjoitus tarkoitti taivaallisia tekoja ja ritarillisia tekoja Jumalan töissä, eikä ritarillisia tekoja maailmallisissa töissä; ja ylpeys on kaikkien kuolemansyntien pää, joka saattoi sinun, Melias, lähtemään pois Galahad herran seurasta. Ja kun sinä otit kultakruunun, niin sinä teit ahneuden ja varkauden synnin. Ne eivät olleet ritarillisia tekoja. Ne molemmat ritarit, joita vastaan Galahad, tuo pyhä ritari, taisteli, tarkoittivat niitä molempia kuolemansyntejä, ylpeyttä ja ahneutta, jotka asustivat Melias herrassa, ja he eivät voineet vastustaa Galahad herraa, sillä hän on ilman kuolemansyntejä."
Nyt Galahad herra lähti heidän luotansa ja sanoi heille kaikille hyvästi.
"Herrani Galahad", Melias virkkoi, "niin pian kuin vain voin ratsastaa, olen etsivä teidät."
"Jumala suokoon teille terveyttä", virkkoi Galahad, ja otti ratsunsa ja lähti.
Neitojen linna.
Galahad herra teki monta päivämatkaa edes ja takaisin, niinkuin sattuma johti häntä, ja viimein hän eräänä päivänä tuli vuorelle, jolla hän näki vanhan kappelin eikä ketään siellä sisällä, sillä kaikki oli autiota. Sitten hän polvistui alttarin eteen ja rukoili hyvää neuvoa, ja rukoillessaan hän kuuli äänen, joka sanoi: "Mene Neitojen linnaan, sinä seikkailunhaluinen ritari, ja poista sieltä ne ilkeät tavat."
Kun Galahad kuuli sen, niin hän kiitti Jumalaa ja otti ratsunsa. Hän oli ratsastanut vain puolen penikulmaa, kun hän näki eräässä laaksossa edessänsä vahvan linnan syvine kaivantoineen; ja sen vieressä virtasi kaunis joki, Severn nimeltä, ja siellä hän kohtasi oikein vanhan ukon. Kumpainenkin tervehti toistaan, ja Galahad kysyi häneltä linnan nimeä.
"Hyvä herra", hän virkkoi, "se on Neitojen linna."
"Se on kirottu linna", virkkoi Galahad, "ja kaikki ne, jotka ovat sen yhteydessä, sillä kaikki armeliaisuus on sen ulkopuolella ja kaikki julkeus ja ilkikuri sen sisällä."