Silloin sattui kaikeksi onneksi Galahad herra tulemaan sitä tietä ja hän näki Meliaan makaavan maassa kuoleman kielissä.
"Oi Melias, kuka teidät on haavoittanut?" hän virkkoi. "Olisi ollut parempi ratsastaa toista tietä."
"Herra, älkää Jumalan tähden jättäkö minua tähän metsään kuolemaan", Melias sanoi, "vaan viekää minut tuonne läheiseen luostariin, että voisin ripittää itseni ja saisin taivaallista lohdutusta."
"Se on tapahtuva", virkkoi Galahad, "mutta missä on se, joka teidät haavoitti?"
Sillä hetkellä Galahad herra kuuli läpi puiden äänekkään huudon:
"Ritari, pysy loitolla minusta!"
"Oi, herra, varjelkoon!" Melias virkkoi, "tuo se on, joka minut löi tantereeseen."
"Herra ritari, tulkaa turmioonne!" Galahad herra vastasi.
Sitten he kumpikin kannustivat hevosiaan ja syöksyivät yhteen, ja Galahad työnsi peitsensä niin rajusti vieraaseen ritariin, että se meni läpi tämän toisen olan ja vei hänet maahan ratsun selästä ja siinä putoomuksessa Galahadin peitsi katkesi. Samassa ryntäsi toinen ritari esiin puiden takaa ja katkaisi peitsensä Galahadiin, ennenkuin tämä oli ennättänyt kääntyäkään. Silloin Galahad paljasti miekkansa ja löi poikki ritarin vasemman käsivarren, ja silloin ritari pakeni.
Ajettuaan häntä takaa jonkun matkaa, Galahad herra palasi Meliaan luo ja asetti hänet varovasti ratsulleen, hyppäsi hänen taakseen ja piti häntä sylissään ja vei hänet luostariin. Siellä hänen haavaansa huolellisesti hoidettiin, ja muuan vanha munkki, joka oli entisaikaan ollut ritarina, sanoi Galahadille, että hän toivoi haavan paranevan noin kuudessa viikossa. Galahad herra oli iloinen sen kuullessaan ja sanoi että hän jäisi luostariin kolmeksi päivää.
Kolmen päivän kuluttua hän sanoi: "Nyt minä tahdon lähteä, sillä minulla on paljon tekemistä; moni oiva ritari näkee sangen paljo vaivaa sen asian tähden, ja tämä ritari ja minä olimme myös Pyhää Graalia etsimässä."