Niin sanoen Lucan vei neidon Arthur kuninkaan luo, joka istui Gawaine herran seurassa, kuullakseen mitä neito sanoisi. Kun tämä oli sanonut sanottavansa, niin kyyneleet täyttivät kuninkaan silmät, ja kaikki lordit olivat iloissaan saadessaan kehoittaa kuningasta sopimaan Lancelot herran kanssa, kaikki muut paitsi Gawaine herra.
"Valtiaani, enoni, mitä aiotte tehdä?" hän virkkoi. "Tahdotteko kääntyä takaisin nyt, kun olette päässyt näin pitkälle tällä matkallanne? Koko maailma teitä on pilkkaava."
"Ei", Arthur kuningas sanoi, "te tiedätte kyllä, Gawaine herra, että minä teen, niinkuin te minua neuvotte; ja kuitenkin minusta tuntuu, ettei olisi hyvä hylätä Lancelot herran kauniita sovinnon tarjouksia. Mutta koska olen tullut näin pitkälle tällä matkalla, niin te saatte antaa neidolle vastauksen, sillä minä en voi sääliltäni hänelle puhua, hänen tarjouksensa ovat niin jalomieliset."
Silloin Gawaine herra sanoi neidolle täten: "Neito, sanokaa Lancelot herralle, että on turhaa vaivaa koettaa suostuttaa enoani sovintoon. Ilmoittakaa hänelle, että jos hän olisi tahtonut saada rauhaa aikaan, niin hänen olisi pitänyt yrittää ennemmin, sillä nyt se on liian myöhäistä. Ja sanokaa että minä, Gawaine herra, lähetän hänelle sellaisen sanan, että minä lupaan kautta kaiken kunniani, mitä olen velkapää Jumalalle ja ritarisäädylleni, että en jätä Lancelot herraa rauhaan, ennenkuin hän on surmannut minut taikka minä hänet."
Niin neito itki ja lähti, ja moni silmä siellä kyyneltyi. Hän palasi
Lancelot herran luo, jolla oli kaikki ritarinsa ympärillään, ja kun
Lancelot herra kuuli tämän vastauksen, niin kyyneleet juoksivat hänen
poskiansa pitkin.
Silloin hänen jalot ritarinsa astuivat pitkin askelin hänen ympärilleen ja sanoivat: "Lancelot herra, miksi te noin surette? Ajatelkaa, kuka olette ja mitä miehiä me olemme, ja sallikaa meidän jalojen miesten mitellä voimiamme keskellä taistelutannerta."
"Se saattaa helposti tapahtua", Lancelot virkkoi, "mutta en milloinkaan ole ollut näin vastahakoinen ottelemaan, sillä yhä minä arastelen tuota jaloa kuningasta, joka teki minut ritariksi. Kun minä en voi enää kauemmin pitää rauhaa, niin minun täytyy puolustautua, ja se on minulle suuremmaksi kunniaksi, ja meille kaikille, kuin että ryntäisimme tuota jaloa kuningasta vastaan, jota olemme kaikki palvelleet." Sitten he eivät puhuneet enää enempää, ja ilta kun oli, niin he menivät levolle.
Aamulla varhain päivän koittaessa, kun ritarit katsoivat ulos, niin he näkivät Bayonnen kaupungin yltäympäri piiritetyksi, ja tikaportaita oli kiinnitetty muureille. Silloin he alkoivat taistella Arthur kuninkaan sotajoukkoa vastaan ja pieksivät heitä ankarasti valleilta. Niin piiritystä kesti kuusi kuukautta, ja paljon väkeä hakattiin molemmin puoli maahan. Silloin tapahtui eräänä päivänä, että Gawaine herra tuli porttien edustalle kiireestä kantapäähän asestettuna, jalon ratsun selässä ja iso peitsi kädessään.
"Missä olet, sinä kavala petturi, Lancelot herra?" hän huusi kovalla äänellä. "Miksi sinä piileskelet lymypaikoissa ja vallien takana, kuten pelkuri? Tule esiin nyt, sinä kavala petturiritari, että saan kostaa sinun ruumiisi päällä kolmen veljeni kuoleman."
Jokaisen sanan tästä kuuli Lancelot herra ja hänen ritarinsa, ja nyt ei Lancelot herra voinut tehdä mitään muuta kuin puolustautua taikka sitten joutua häväistyksi ikipäivikseen. Lancelot herra käski satuloida parhaimman ratsunsa ja noutaa aseensa ja tuoda ne kaikki linnan portille, ja sitten hän puhui kovalla äänellä Arthur kuninkaalle: