"Valtiaani Arthur ja jalo kuningas, joka teitte minut ritariksi, tietäkää, että olen sangen raskaalla mielellä teidän tähtenne, että te minua täten vainootte, ja minä olen aina teitä säästänyt, sillä jos minä olisin ollut kostonhimoinen, niin olisin voinut kohdata teitä avonaisella tantereella ja kesyttää täydellisesti teidän karskimmat ritarinne. Nyt minä olen pidättänyt itseäni puolen vuotta ja olen sietänyt, että te ja Gawaine herra olette tehneet, mitä olette tahtoneet, ja nyt minä en voi sitä kauemmin kärsiä — nyt minun on pakko puolustautua, koska Gawaine herra on syyttänyt minua petturuudesta. Se on suuresti minun tahtoani vastaan, että minun koskaan täytyy taistella ketään vastaan teidän heimostanne. Mutta nyt minä en voi enää malttaa mieltäni, te ajatte minut taisteluun, niinkuin metsäneläimen hyökkäykseen."
"Lancelot herra", Gawaine huusi, "jos sinä uskallat otella, niin jätä lörpöttelysi ja tule ulos ja keventäkäämme sydämiämme."
Arthur kuninkaan sotajoukko seisoi alallaan kaupungin ulkopuolella, kaikki erikseen syrjässä, ja Lancelotin jaloja ritareita tuli ulos joukottain, niin paljon, että kun Arthur kuningas näki sen ritari- ja miesparven, ihmetteli hän ja sanoi itsekseen:
"Voi, että Lancelot herra sentään nousikaan minua vastaan, sillä nyt minä näen, että hän on minun vertaiseni voimassa."
Niin tehtiin sopimus, ettei kukaan lähestyisi Lancelotia eikä Gawainea taikka olisi missään tekemisissä heidän kanssansa, kunnes jompikumpi kaatuisi tai antautuisi.
Olipa, vuosikausia sitten, muuan pyhä mies antanut kummallisen lahjan ja suosionosoituksen Gawaine herralle, eikä sitä tietänyt yksikään paitsi Arthur kuningas. Jokaisena vuoden päivänä kello yhdeksästä aamulla hamaan puolipäivään asti hänen voimansa ja väkevyytensä kasvoi kolminkertaiseksi siitä mitä se tavallisesti oli. Kuningas määräsi useimmat aseleikit pidettäviksi sinä aikana päivää, mikä saattoi Gawaine herran voittamaan suurta kunniaa.
Siten Lancelot herra taisteli Gawaine herran kanssa, ja kun hän tunsi tämän väkevyyden yhä kasvavan, niin hän kummasteli ja pelkäsi kovin joutuvansa häpeään. Mutta kun puolipäivän aika oli ohitse, niin Gawaine herra ei voinut luottaa muuhun kuin omiin voimiinsa, ja silloin Lancelot tunsi, että hän kävi heikommaksi. Silloin hän iski kaksinkertaisella innolla ja antoi Gawaine herralle sellaisen kolhauksen kypäriin, että hän kaatui kyljellensä maahan, ja Lancelot vetäytyi pois hänen luotansa.
"Miksi sinä poistut?" Gawaine herra virkkoi. "Käänny takaisin, sinä kavala petturiritari, ja tapa minut! Sillä jos sinä jätät minut täten, niin kun paranen, olen taas otteleva sinun kanssasi."
"Minä olen Jumalan avulla kestävä teitä vastaan, herra", Lancelot herra vastasi, "mutta tietäkää, Gawaine herra, etten minä koskaan lyö kaatunutta ritaria."
Niin Lancelot herra palasi kaupunkiin, ja Gawaine herra kannettiin yhteen Arthur kuninkaan teltoista, jossa lääkäreitä tuli hänen luoksensa ja sitoi hänen haavansa.