Sitten hän hyppäsi alas hevosensa selästä ja aikoi ryöstää Arthurilta hänen miekkansa Excaliburin. Niin hän meni suoraan hänen huoneeseensa eikä kukaan uskaltanut olla tottelematta hänen käskyänsä, ja siellä hän tapasi Arthurin makaamassa vuoteessansa ja Excalibur oli paljastettuna hänen oikeassa kädessänsä. Kun Morgan le Fay sen näki, niin häntä kiukutti kovin ett'ei hän voinut saada miekkaa herättämättä Arthuria ja hän tiesi että jos hän niin tekisi, niin se olisi hänen kuolemansa. Niin hän otti huotran ja meni matkoihinsa hevosensa selässä.
Kun kuningas heräsi ja näki että huotra oli poissa, niin hän vihastui kovasti ja kysyi, kuka oli ollut hänen huoneessansa. Hänelle kerrottiin että siellä oli käynyt hänen sisarensa Morgan le Fay, joka oli pistänyt huotran vaippansa alle ja mennyt menojaan.
"Voi teitä", Arthur sanoi, "huonosti te olette minua vartioineet!"
"Herra", sanoivat he kaikki, "me emme uskaltaneet olla tottelematta teidän sisarenne käskyä."
"Tuokaa parhain ratsu, mikä on saatavissa", kuningas sanoi, "ja käskekää Ontzlake herran kiireesti asestautua ja ottaa toinen hyvä ratsu ja tulla minun kanssani."
Niin kuningas ja Ontzlake asestautuivat nopeasti ja ratsastivat Morgan le Fayn perään. Pian he tapasivat karjanpaimenen, jolta he kysyivät, oliko kukaan lady hiljattain ratsastanut sitä tietä.
"Herra," sanoi tuo köyhä ukko, "juuri ikään kulki tästä muuan lady ratsastaen neljänkymmenen hevosmiehen keralla, ja hän ratsasti tuonne metsään."
Silloin he kannustivat hevosiansa ja ratsastivat kiivaasti hänen peräänsä, ja hetken kuluttua Arthur sai näkyviinsä Morgan le Fayn, ja silloin hän vielä kiivaammin kiirehti ratsuansa. Kun Morgan le Fay huomasi, että Arthur ajoi häntä takaa, niin hän riensi metsän läpi, kunnes hän saapui aukealla paikalle. Ja kun hän näki ett'ei hän voinut päästä pakoon, niin hän ratsasti lähellä olevan järven rannalle ja sanoi: "Käyköön minun kuinka tahansa, mutta veljeni ei ole saava tätä huotraa." Ja hän heitti sen syvimpään veteen, niin että se vaipui pohjaan, sillä se oli raskas kullasta ja kalliista kivistä.
Sitten hän ratsasti laaksoon, jossa oli paljo suuria kiviä, ja kun hän näki että hänet saataisiin kiinni, niin hän muutti itsensä taikakeinoillaan suureksi rnarmorikiveksi. Kun kuningas Ontzlaken keralla saapui paikalle, ei hän tuntenut sisartansa eikä tämän miehiä.
"Ah", kuningas sanoi, "tässä näette Jumalan koston, ja minua murhetuttaa kovin, että tämä onnettomuus on tapahtunut."