"Hyvä", sanoi Arthur kuningas, "tahdon tehdä, niinkuin te neuvotte." Sitten hän sanoi sille neidolle, jonka hänen sisarensa oli lähettänyt: "Neito, tahdon nähdä teidän päällänne tämän viitan, jonka olette tuonut."
"Herra", sanoi neito, "ei minun sovi kantaa kuninkaan pukua."
"Jumalauta", Arthur sanoi, "sinun on pitäminen sitä viittaa, ennenkuin minä tai kukaan minun miehistäni panemme sen hartioillemme."
Niin viitta pantiin neidon päälle, ja samalla hetkellä hän kaatui kuolleena maahan, eikä puhunut enää sanaakaan, sillä hän paloi tuhaksi.
Silloin Arthur vihastui kauheasti, vielä enemmän kuin ennen, ja hän sanoi Uriens kuninkaalle:
"Minun sisareni, teidän puolisonne, koettaa yhä vain pettää minua, ja minä tiedän kyllä että joko te taikka teidän poikanne, minun sisarenpoikani, olette yksissä neuvoin hänen kanssansa saattaaksenne minut turmioon. Mutta teidän en sentään luule olevan hänen liitossaan, sillä Accolon tunnusti minulle omalla suullansa, että hän aikoi surmata teidätkin, niinkuin minut, ja sentähden annan minä teille anteeksi. Mutta teidän poikaanne, Uwaine herraa, minä pidän epäiltävänä, ja käsken teitä sentähden ajamaan hänet pois minun hovistani."
Niin Uwaine herra karkoitettiin.
Kun Gawaine herra, Lot kuninkaan poika, sai sen tietää, niin hän valmistautui myös lähtemään hänen kanssansa.
"Joka karkoittaa minun serkkuni, karkoittakoon minutkin", hän virkkoi, ja niin he molemmat lähtivät.
Kun Arthur huomasi että Gawaine herra oli jättänyt hovin, niin suuri suru nousi kaikkien lordien kesken.