"Sinä olet isoin mies minkä minä koskaan olen nähnyt ja kaikista taitavin, ja muistutat muuatta ritaria, jota minä vihaan yli kaikkien muiden. Jos niin on että sinä et ole se ritari, niin minä mielelläni teen sovinnon sinun kanssasi ja sinun tähtesi minä tahdon vapauttaa kaikki vangit, joita minulla on kuusikymmentä ja neljä, jos sinä ilmoitat minulle nimesi. Ja minä rupean sinun ystäväksesi enkä ikinä sinua petä, niin kauan kuin elän."
"Hyvin sinä puhut", Lancelot herra vastasi, "mutta koska minä saan sinun ystävyytesi, niin sano kuka on se ritari, jota sinä vihaat yli kaikkien muiden?"
"Totisesti se on Järven herra Lancelot, sillä hän surmasi Tuskien tornin luona minun veljeni, joka oli parhaimpia ritareita maan päällä. Senvuoksi, jos minä milloinkaan hänet kohtaan, niin jompikumpi meistä on toisen surmaava, sen vannon. Ja Lancelot herran vuoksi minä olen surmannut sata kunnon ritaria ja yhtä monta minä olen lyönyt raajarikoiksi ja moni on kuollut vankeudessa ja vielä niitä on vankina kuusikymmentä ja neljä. Mutta kaikki pääsevät vapaiksi, jos sinä ilmoitat minulle nimesi, jollet sinä vain ole Lancelot."
"Nyt minä huomaan", Lancelot herra virkkoi, "että minä olen semmoinen mies että minä voin saada rauhan, ja semmoinen mies että meidän keskemme voi syntyä taistelu elämästä ja kuolemasta. Ja nyt, herra ritari, koska sinä olet kysynyt, niin sinä saat tietää ja tuntea että minä olen Järven Lancelot, Benwichin kuninkaan Banin poika ja rehellinen Pyöreän pöydän ritari. Ja nyt minä vaadin sinut taisteluun, tee parastasi!"
"Ah Lancelot", Turquine sanoi, "sinä olet kaikista ritareista tervetullein minun luokseni, sillä me emme eroa, ennenkuin toinen meistä on surmansa saanut."
Sitten he syöksyivät toisiaan vastaan kuin kaksi villiä härkää, ja kilvet ja miekat kalskuivat ja kilahtelivat. Siten he taistelivat kaksi tuntia ja enemmänkin, eivätkä tahtoneet huoata. Ja Turquine herra iski Lancelot herraan monta haavaa, niin että siinä missä he taistelivat tanner oli kirjavana verestä. Silloin Turquine herra lopulta uupui ja peräytyi muutaman askeleen ja antoi kilpensä hetkeksi vaipua. Lancelot herra huomasi sen ja karkasi rajusti hänen kimppuunsa ja tarttui hänen kypärinsä silmikkoon ja tempasi hänet maahan polvillensa. Sitten hän äkkiä vetäisi pois hänen kypärinsä ja hakkasi hänen kaulansa mäsäksi.
Ja kun Lancelot herra oli sen tehnyt, niin hän meni neidon luo ja virkkoi:
"Neito, minä olen valmis tulemaan teidän kanssanne minne tahdotte, mutta minulla ei ole ratsua."
"Jalo herra", neito sanoi, "ottakaa tuon haavoitetun ritarin ratsu ja lähettäkää hänet kartanoon ja käskekää hänen vapauttaa kaikki vangit."
Niin Lancelot meni Gaheris herran luo ja sanoi, ett'ei Gaheris panisi pahakseen, vaikka hän pyysi lainaksi hänen ratsuaan.