"Herra, sinä olet uljaan näköinen ritari, täällä tapaat seikkailuja, jotka sinulle sopivat. Sillä tässä lähellä asuu ritari, jota ei pysty voittamaan kenkään, jonka tunnen, paitsi jos te hänet voitatte. Hänen nimensä on Turquine herra, ja mikäli minä tiedän niin hänellä on tyrmässänsä kuusikymmentä ja neljä kunnon ritaria Arthurin hovista, jotka hän on omin käsin voittanut. Mutta kun olette tehnyt tämän päivän työn, niin luvatkaa minulle, niin totta kuin olette rehellinen ritari, että tulette minun kerallani ja autatte minua ja muita neitejä, joita muuan katala ritari joka päivä kiusaa."
"Olen täyttävä kaikki mitä haluatte, jos vain viette minut tuon ritarin luokse."
Niin neito vei hänet kaalamolle ja sen puun luo, jossa malja riippui.
Lancelot herra antoi ratsunsa juoda ja sitten hän hakkasi voimiensa takaa maljaa peitsensä perällä, niin että lopulta pohja putosi maahan, mutta hän ei nähnyt mitään. Hän ratsasti edes takaisin kartanon portin edessä lähemmäs puolentoista tuntia, ja viimein hän näki kookkaan ritarin tulevan, joka ajoi edessään hevosta, ja poikkipäin hevosen selässä makasi asestettu ritari sidottuna. Kun he tulivat yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, niin Lancelot herra arveli, että hänen pitäisi tuntea tuo ritari, ja sitten hän näki, että se oli Gawainen veli, Gaheris herra, yksi Pyöreän pöydän ritareista.
Sillä välin Turquine herra oli huomannut Lancelotin ja molemmat tarttuivat peitsiinsä.
"Hohoi, uljas ritari, nostappa tuo haavoitettu ritari alas ratsusi selästä ja jätä hänet hetkeksi rauhaan, ja koetelkaamme me molemmat voimiamme. Sillä kuten olen kuullut, sinä tuotat ja olet tuottanut paljon turmiota ja häpeää Pyöreän pöydän ritareille. Siksipä puolusta nyt itseäsi!"
"Jos sinä olet Pyöreän pöydän ritareita, niin minä vaadin taisteluun sinut ja kaikki sinun kumppanisi", sanoi Turquine herra.
"Jopa lupaat liikoja", Lancelot sanoi. Sitten he laskivat peitsensä tanaan ja karahuttivat ratsuineen niin lähelle toisiaan, kuin vain voivat, ja kumpikin iski toinen toistansa keskelle kilpeä, niin että molempain ratsujen selkäranka katkesi. Molemmat ritarit hämmästyivät, ja niin pian kuin saattoivat selvitä ratsuistansa he heilahuttivat kilvet eteensä ja paljastivat miekkansa ja syöksyivät yhteen niin rajusti, ett'eivät kilvet eivätkä varukset voineet kestää heidän iskujansa. Ennen pitkää he olivat täynnä kauheita haavoja, ja sitä kesti kaksi tuntia ja enemmänkin. Sitten he molemmat lopulta aivan hengästyneinä seisahtuivat ja nojasivat miekkoihinsa.
"No, kumppani", Turquine herra virkkoi, "pidätä kättäsi hetkinen ja sano minulle mitä sinulta kysyn."
"Anna kuulua", Lancelot virkkoi.