Kuningatar vihastui niin kovin tästä keksinnöstään, että hän sieppasi julmistuneena miekan käteensä ja karkasi kaikista voimistaan Tristram herraa kohden, joka istui aseetonna. Ja hän olisi siinä paikassa työntänyt miekan hänen lävitsensä, joll'ei Tristramin asemies, Hebes herra, olisi siepannut häntä syliinsä ja temmannut miekkaa hänen kädestänsä. Kun hänet näin estettiin ilkiteostaan, niin hän juoksi puolisonsa Anguish kuninkaan luo.
"Voi herrani", hän huusi, langeten polvilleen hänen eteensä, "täällä te pidätte talossanne tuota petturiritaria, joka surmasi minun veljeni ja teidän palvelijanne, jalon Marhaus herran."
"Kuka se on? Ja missä hän on?" kuningas virkkoi.
"Herra", kuningatar sanoi, "se on Tramtrist, sama ritari, jonka tyttäreni paransi."
"Voi", kuningas virkkoi, "olen siitä suuresti murheissani, sillä hän on jaloimpia ritareita, mitä koskaan olen nähnyt taistelutantereella. Mutta minä käsken teitä, älkää enää ruvetko mihinkään tekemisiin hänen kanssaan, vaan antakaa minun selvittää tämä asia."
Sitten kuningas meni kamariin Tristram herran luo ja tapasi hänet aseissa kiireestä kantapäähän asti, valmiina nousemaan ratsulleen.
"Ei, Tramtrist", kuningas virkkoi, "ei sinua hyödytä vaatia minua taisteluun. Koska sinä olet minun hovissani, niin ei minulla olisi mitään kunniaa sinun surmaamisestasi. Senvuoksi saat sinä turvassa lähteä tästä hovista, sillä ehdolla, että sinä ilmoitat minulle, kuka oli sinun isäsi ja mikä on sinun nimesi ja surmasitko sinä kuningattaren veljen, Marhaus herran."
Silloin Tristram kertoi kuninkaalle koko jutun, ja sen kuultuaan kuningas virkkoi:
"Totisesti, minä en voi muuta sanoa, kuin että te menettelitte ritarin tavoin, ja teidän etunne vaati teitä taistelemaan parhaanne mukaan ja enentämään mainettanne niinkuin ritarin tuleekin. Mutta minun kunniani ei salli, että te jäätte tähän maahan, sillä minun paroonini siitä suuttuisivat ja puolisoni ja hänen sukunsa."
"Herra", Tristram virkkoi, "minä kiitän teitä siitä suuresta ystävällisyydestä, jota olen täällä saanut osakseni ja siitä suuresta hyvyydestä, jota teidän tyttärenne, minun ladyni, on minulle osoittanut. Ja saattaa tapahtua, että te voitatte enemmän siitä, että olette antanut minun elää, kuin minun kuolemastani, sillä ehkäpä minä jossain Englannin kolkassa vielä saatan olla teille hyödyksi, niin että te saatte iloita siitä, että piditte minua kunniassa. Lisäksi lupaan minä, niin totta kuin olen rehellinen ritari, että joka paikassa olen pysyvä armollisen ladyni, teidän tyttärenne, uskollisena palvelijana ja ritarina, sekä oikeassa että väärässä, enkä koskaan ole jättävä tekemättä, mitä ritari vain tehdä voi. Vielä pyydän minä teiltä sitä suurta suosiota, että sallisitte minun ottaa jäähyväiset tyttäreltänne ja kaikilta parooneilta ja ritareilta."