Mark kuningas itki ja oli kovasti surevinaan, kun hän kuuli että Tristram herra oli kuollut. Mutta kun tämä sanoma saapui Iseult kuningattaren kuuluviin, niin hän murehti niin että hän oli aivan menettää järkensä; hän sairastui surusta ja makasi kauan aikaa sairaana, melkein kuoleman kielissä.
Mutta siinä maassa oli jättiläinen nimeltä Tauleas. Peläten Tristramia hän ei yli seitsemään vuoteen ollut uskaltanut paljoa liikuskella, vaan pysytteli enimmäkseen eräässä lujassa linnassa, joka oli hänen omansa. Mutta kun Tauleas kuuli tuon Markin hovista levitetyn jutun, että Tristram oli kuollut, niin hän alkoi taas käydä joka päivä ulkona. Niin tapahtui yhtenä aamuna, että hän metsässä kuljeskellessaan tuli paimenten parveen ja istui lepäämään lähteen reunalle.
Hänen siinä istuessaan tuli muuan cornwallilainen ritari nimeltä Dinant herra, joka kuljetti mukanaan erästä ladyä. Kun jättiläinen näki ritarin, lähti hän pois paimenten luota ja piiloittautui puun alle; ja ritari tuli lähteelle ja astui alas ratsunsa selästä lepäämään.
Tuskin oli ritari hypännyt maahan, kun Tauleas jättiläinen tuli ritarin ja tämän ratsun väliin ja otti ratsun ja hyppäsi sen selkään. Sitten hän ratsasti Dinant herraa vastaan, tarttui häneen kaulurista, nosti hänet eteensä ja aikoi lyödä poikki hänen päänsä.
"Auttakaa tuota ritaria!", huusivat silloin paimenet Tristram herralle.
"Auttakaa häntä itse!" Tristram sanoi.
"Emme me uskalla", paimenet sanoivat. Silloin Tristram näki ritarin miekan makaavan maassa ja hän juoksi ja otti sen käteensä ja löi poikki pään jättiläiseltä, ja palasi sitten taas paimenten luo.
Palattuaan hoviin Dinant herra kertoi Mark kuninkaalle siitä seikkailusta, joka oli sattunut hänelle metsässä ja kuinka muuan hullu mies oli pelastanut hänet kauhean Tauleas jättiläisen käsistä.
"Missä teille sattui se seikkailu", kysyi Mark kuningas.
"Teidän metsässänne sen kauniin lähteen luona, jossa monet seikkailuhaluiset ritarit tapaavat toisensa", Dinant herra virkkoi, "ja siellä on se hullu mies."