Orava käänteli päätänsä ja saneli:
"Taitasipa tarpeen olla turkki teillekin, tepukat. Kovin käytte kalvakoiksi koko talven kyyhöttäissä tuossa pienessä tuvassa, savuisessa saunassanne."
"Tarpeeseen meille olisi", sanoi Ville. "Minä en ole kivittänyt sinua milloinkaan, enkä kivitä. Tottahan antanet turkin meille."
Siihen sanoi orava:
"Paljon kiitän palkinnoksi, mutta muuhun en kykene, kun on yksi vain itsellä turkki tuiki pienokainen, jok' ei veny Villen päälle, liijatenkaan Liisan päälle."
"Keltäs me sitten osataan pyytää?" kysyi Ville pahoillaan.
Orava ajatteli, kallistellen pientä päätänsä ja neuvoi:
"Jänis, jussi jäkkäniska, vankin veli vääräkinttu, kesin, talvin kelsiyypi, uuden karvan kasvattaapi, hältä turkkia tahdotte itsellenne ilmaiseksi."
"Kiitoksia neuvostanne ja hyvästi", sanoi Liisa niijaten. Villekin nosti hattua hyvästiksi oravalle.
Kun olivat vähän matkaa kulkeneet, nousta kapsahti jänis kuusen juurelta kahdelle jalalle ja katseli silmät pyöreinä tulijoihin.