Matti oli nyt joutunut korkealle mäen nyppylälle. Hiljaisena lepäsi suuri, luminen metsä hänen ympärillänsä. Idästä nousi kuu jo pyöreänä pallona, mutta lounaisella taivaanrannalla vielä punersi iltarusko. Matti näki epäselvästi siellä lakeuden ja joitakin rakennuksia. Siellä oli varmaankin koti.
"Olenpa minä jo joutunut pitkälle", mietti Matti. "Kyllä nyt täytyy kääntyä takaisin. On jo kohta sauna-aikakin. Kun menen suoraan iltaruskoa kohti, tulen kotiin."
Ja hän alkoi laskeutua alas mäeltä. Mutta heti laaksoon tultuansa hän huomasi, ettei iltaruskosta näkynyt jälkeäkään. Puut sen kokonaan peittivät hänen silmiltään. Mutta Mattipa ei ollutkaan hätäpoikia, jotka heti pelästyvät. Hän koetti pitää suoraa suuntaa lounaiseen, jossa oli nähnyt iltaruskon ja lähti rohkeasti eteenpäin. Hetken kuluttua jänis tulla tupsahti pensaikosta.
"Hyvää iltaa ja hauskaa joulua", sanoi jänis. "Minne sinä olet menossa?"
Mattia hiukan kummastutti, kun jäniskin osasi puhua. Mutta sitä hän ei ilmaissut, vaan sanoi:
"Lähdin hakemaan Liisalle ja nukeille joulukuusta. Täältä metsästähän Pukkikin niitä tuo. Mutta en minä ole löytänyt."
"Vai niin", sanoi jänis. "Jos tahdot, vien minä sinut Joulupukin luo. Ehkäpä hän auttaa sinua."
"Onko sinne pitkä matka?"
"Hiukkasen tuon korkean kuusen toiselle puolelle." Jänis viittasi etukäpälällään metsään. "Astu minun jälkiäni; pian minä sinut sinne saatan."
Jänis lähti hiljaa edellä kuukkimaan, ja Matti seurasi perässä. Hetken kuluttua he olivat perillä. Matti näki suuren luolan aukon vuoren kupeessa. Sen edessä Joulupukki istui kaatuneen puunrungon päällä.