"Ei näy, lapseni", vastasi syvä miehen ääni pensastosta. "Ehkä lienevät poikarievut metsään tahi rannalle uinahtaneet."
Matin kuusen etsintä.
Oli käsissä se vuoden päivä, jona Joulupukkia odotetaan, ja Ahopellon talossa oli kaikilla kiire. Metsärannassa lämpeni sauna, josta savu paksuna patsaana hitaasti nousi talviseen ilmaan. Halkovajassa pienenteli renki-Pekka puita pyhien varaksi, ja hänen kirveeniskuihinsa kaiku metsästä aina somasti vastaili. Keittiön puolella oli äidillä ja piika Marialla monenmoista puuhaa ja hommaa, ja isossa salissa niin, siellä tapahtui päivän tärkein ja salaperäisin toimitus: isä ja isot pojat laittelivat kuntoon joulukuusta.
Pikku lapset, Matti ja Liisa, oli sijoitettu pihakamariin leikkimään, jotta eivät olisi muiden tiellä. Matti oli isänä, Liisa äitinä, ja nuket olivat pikku lapsia. Joulu oli tulossa heilläkin. Nuket olivat siististi kammatut ja vaatetetut ja istuivat nyt sievästi lattialla puoli-ympyrässä. Mutta heiltä puuttui se, jota paitsi ei joulu oikein tahtonut joululta tuntua: ei ollut kuusta. Tuolilla olivat lapset koettaneet sitä korvata mutta oikeata juhlatunnelmaa ei siitä tahtonut syntyä.
"Ei tämä olo kuusi", sanoi Liisa nyreänä, "eihän siinä ole oksiakaan."
Matti katsahti tuolia: Selkänojasta oli pari pienaa katkennut, ja rottingista punotussa istuinnojassa oli iso reikä. Se ei todellakaan ollut joulukuusen näköinen.
"Kuulepas", sanoi hän, "minä lähden metsään hakemaan meille oikeata joulukuusta. Katso sinä sillä aikaa nukkeja!"
Sanottu ja tehty. Matti pani linkkuveitsen taskuunsa, haki sitten lakkinsa ja nahkalapasensa ja lähti matkaan. Pihan poikki päästyään hän seurasi tietä saunan ohi ja poikkesi sitten metsään.
Hei kuinka siellä oli lunta! Matti vajosi melkein polviin saakka; olisi tarvinnut ottaa sukset mukaan, mutta nyt se oli myöhäistä. Pahinta oli, ettei sopivaa kuusta näkynyt likipaikkeilla. Mäntyjä ja katajia kyllä oli, mutta niistä ei Matilla suurta iloa ollut. "Mistähän Pukki kuusia hakee?" tuumi hän. "Täältähän isä sanoo sen niitä tuovan Isonmäen metsästä. Minun täytyy mennä kauemmaksi!"
Ja hän tallusteli eteenpäin. Puut alkoivat tulla yhä korkeammiksi ja solakammiksi, mitä syvemmälle hän metsään joutui, ja lumipeite niiden oksilla kävi yhä paksummaksi. Lopulta hän tuskin tunsikaan mikä puu oli mänty, mikä kuusi; täytyi lyödä lunta pois ja katsella oksia. "Kyllä Joulupukin virka on raskasta", ajatteli hän nostellen jalkojaan syvässä lumessa, "jos sen pitää joka taloon illaksi kuusi hankkia."